Roope muuttaa

Roope tosiaan muuttaa. En olekaan asiasta tänne vielä päivitellyt vaikka asia onkin ollut jo vajaan kuukauden tiedossa.

Tämän hetkisellä tallilla hankaluutena on ensisijaisesti maastot. Talli sijaitsee asuinalueen takana ja ainoat maastot on oikeastaan asuinalueen asflttikadut ja pelto. Pellolta kyllä pääsisi metsään, mutta sielläkin on kovin kuraista. Mielellään en laita Roopea tällä hetkellä kuraan, sillä kavio kuitenkin aina jää hieman imukuppimausesti mutaan, joka aiheuttaa turhaa liikettä murtuma-alueelle.

Muuttopäivä on tämän viikon sunnuntaina. On tässä jo tullut hieman odoteltuakin, että pääsisi paremmille maastoille hevosta kävelyttämään. On uudella tallilla hieman muitakin etuja. Ensinnäkin matka on puolet lyhyempi, ajallisesti ei aivan niin paljon, tallilta löytyy lämmin varustehuone ja kunnon kuivaustila, jossa myös loimien pesumahdollisuus. Uudella tallilla tarhat on kivituhkapohjaiset. Miinuksena niiden pieni koko. Tätä kuitenkin paikkaa se, että hevoset jakavat pareittain isomman tarha-alueen. Eli puolipäivää hevoset pääsevät isommalle alalle tarhaamaan. Tämä toki ei ole vielä ajankohtainen, sillä Roope viettää koko talven postimerkkitarhassa sanan varsinaisessa merkityksessä, sillä ensimmäisiä raviaskeleita saa ottaa vasta helmikuun lopulla. Uudella tallilla "luksusta" on myös lämmin vesi. Vihdoin pääsen pesemään Roopen kunnolla.

 Tällä viikolla Roope ei kovin paljon pääse liikkumaan, sillä on ollut aika liukasta. Hetken aikaa pitää vielä sinnitellä, sillä ensiviikon perjantaille on varattuna klinikalta kengitysaika. Samalla otetaan varuiksi myös hiekkakuvat.

Halusin viedä Roopen klinikalle kaiken varalta tätä kengitystä varten. Olen sen tosiaan tähän asti itse vuollut. Sairausaikana Roopen kaviot ovat olleet vähän murtuman hoidon varjossa. Kerran olen sen tässä välissä vuollut ja sekin tuntui olevan haasteellista. Varsinkin vasemman etujalan ja oikean takajalan ylhäällä pitäminen oli tuolloin vaikeaa. Mikä sinänsä on ymmärrettävää, sillä joutuihan se laittamaan huomattavasti enemmän painoa kipeälle oikealle etujalalle. Tämän lisäksi Roope on koko kropastaan aivan jumissa. Mieluummin olisin sen edelleen pitänyt kengättömänä, mutta tilanne on nyt sellainen, että ei ole varaa ottaa riskiä liukastumisille.

Hiekkakuvat halusin otattaa ihan varmuuden vuoksi. Viime aikoina Roope on ollut ajoittain haluton liikkumaan ja lisäksi kiukutellut takavatsan pitelemisestä. Minulla on jo sille valmiina psylliumia, mutta haluan nyt tarkistaa, kun kerran sinne klinikalle menemme.

Maanantaina onkin taas vuorossa vesikävelyä Ekohepossa. Viime kerralla veden korkeutta jo jonkin verran nostettiin.

Vesijumppaa

Tämä kirjoitus onkin ollut jo hetken työn alla, kun ei ole oikein ehtinyt kirjoittamaan loppuun.

Maanantaina (viime viikolla) tosiaan Roopella oli ensimmäinen vesijumppapäivä. Aika oli varattu klo 9.00 Ekohepoon. Onneksi tallilta on lyhyt matka, niin ei tarvinnut kovin aikaisin lähteä.

Haava on jo hyvällä mallilla.

Olin tallilla kahdeksan aikaan ja annoin Roopelle pienen tollon heinää, jottei tyhjällä mahalla tarvitse lähteä. Sen syödessä peruuttelin auton kopin eteen ja laitoin muutkin kamat valmiiksi. Mukaan pakattiin suitset, liina, korvahuput sekä fleese.


Lastaan Roopen nykyään liinan kanssa. Se on toiminut hirmu hyvin. Liinan kanssa pääsen itse kunnolla koppiin perille. Aiemmin olen kietonut liinan etupuomin ympärille ja tästä kiristänyt liinaa niin, että hevoselle tulee painetta. Tämä liinahomma on siitä hyvä, että hevonen ei saa lisää narua kiskomalla ja taas toisaalta sen astuessa eteen päin saa heti palkkioksi paineen poistumisen. Ei ole siis ihmisen hitaudessta kiinni. Tämä on niin oikea-aikaista palkitsemista, mitä vain voi olla. Tällä kertaa en ehtinyt edes pyöräyttää liinaa puomin ympäri, kun hevonen jo käveli autoon. Hyvin on oppinut. Hevonen tulee rauhassa autoon ja odottaa, kun minä pujahdan laittamaan takapuomin kiinni ja sen jälkeen hevonen autossa kiinni. On meinaan melko helppoa, kun tämän kanssa pärjää yksikseen liikenteessä.

Perillä laitoin Roopelle hupun päähän ja suitset päälle. Huput on sellaista modifioitua ravimallia. Niissä on kumiset korvat sisällä ja sen päällä kangas, joten pitävät ääntä aika hyvin.

Kävelytin Roopea ulkona ensin muutaman minuutin ja sitten mentiin sisälle. Vesimatolle meno hieman jännitti. Aluksi minulla oli liina kuolaimissa kiinni, kunnes tajusin, että se tulee paremmin, jos laitan liinan kiinni riimuun. Näinhän siinä kävikin. Roope ei tehnyt mitään hölmöä, mutta ei ensin meinannut tulla. Uskaltauduttuaan se nosteli jalat taivaisiin ja laski sieltä alas. Onneksi ei hypännyt. Kävelin sen edellä matolle, josta sitten kiipesin laitojen yli pois.

Hevosen taakse tuli puomi ja takaseinä laitettiin kiinni. Hevonen laitettiin molemmin puolin riimusta kiinni. Kone pistettiin heti päälle, ettei tarvitse jäädä ihmettelemään. Aluksi kone vain rullasi ilman vettä. Hevonen sai siis hetken totutella kävelyyn matolla. Aluksi Roopella oli ihmettelemistä, kun matto lähti liikkeelle. Muutaman haparoivan askeleen jälkeen se alkoi jo kävellä normaalimmin. Oli hyvä huomata tässä, kunka se käveli melko suoraan, ei ottanut jaloilla eri mittaisia askeleita.

Muutamien minuuttien kuluttua alkoi veden nosto. Vettä nostettiin siis viiden minuutin ajan puoleen sääreen asti. Normaalisti vettä pyritään nostamaan etupolven yläpuolelle, mutta Roopella mennään vielä varovaisella ja maltillisella ohjelmalla, jotta murtumaan ei tulisi liikaa rasitetta. Roope ei reagoinut veteen mitenkään. Enemmän se kyllä näytti siltä, ettei voisi vähempää kiinnostaa tälläinen touhu. Kun vesi oli noussut puoleen sääreen, alkoi varsinainen työskentelyaika. Tällä lyhimmällä ohjelmalla kävelyaika täydessä korkeudessa oli 20 minuuttia, jonka jälken taas viiden minuutin aikana vesi laskettiin pois.

Vesikävelyn jälkeen Roope oli aika väsähtäneen oloinen sekä henkisesti että fyysisesti, vaikka toentuikin melko nopeasti.


Tänään olikin jo toinen kerta vesijumppaa ja jatkossa olisikin tarkoitus kerran viikossa Ekohepossa käydä.

Kaverukset

Klinikalla käyty

Maanantaina tosiaan käytiin klinikalla. Nyt vasta ehdin kirjoittamaa, kun on ollut niin kiirettä.

Leikkauksesta on aikaa noin 2,5 kk ja haavan onkalo oli jo melkolailla kiinni, joten kontrollikäynti oli ajankohtainen.

Klinikalla aika moni tunteekin jo Roopen, vaikkei siellä monesti ole käynyt. Leikkauksen valmistelut ja tikkien poistot hoitanut hoitajakin kävi katsomassa, että onkos tämä nyt se sama hevonen. Kyllähän se oli.

Eläinlääkäri tutki ensin Roopen jalkaa ihan paikallaan. Lihakset lavasta on hävinnyt, muttei aivan täysin. Mielestäni siihen on jo hieman tullutkin lisää nyt, kun se on päässyt kävelemään ja muutenkin ulos. Mainitsin, myös vasemman etujalan lämpöilystä, mutta siitä ei sen ihmeemmin olla huolissaan. Alkutarkastelun jälkeen katsottiin hevonen liikkeessä. Käynnissä se oli spontaanisti aivan puhdas, ei ontumaa. Ell halusi vielä nähdä muutaman raviaskeleen. Siinä se ontui selvästi, muttei kuitenkaan ollut jalaton. Ell meinasi, että ontui asteikolla 1-5 noin 2 verran. Tästä suunnattiinkin röntgeniin.

Siellä Roope saikin pikku päiväkännit. Kuva saatiin kivasti heti ensimmäisellä otoksella. Hieman se on otettu eri kulmasta, kuin aiempi verrokki. Tämän jälkeen Roope sai heräillä karsinassa.

Ell pyysi meitä katsomaan kuvaa. Kuvassa näkyi edelleen murtumalinjat, mutta luutuminen oli kuitenkin lähtenyt käyntiin ja murtumalinjat olivat hyvin kohdakkain. Meinasi, että kuva näyttää siltä, mitä tässä kohtaa voi olettaa.

Jatkossa ruvetaan lisäämään kävelyn määrää. Nyt Roope on kävellyt 20-30min kerralla 5-6 kertaa viikossa, siis niin usein, mitä olen ehtinyt. Tarkoitus olisi siis lisätä kävelyä siten, että kesto olisi lähempänä tuntia ja sen yli. Lisäksi saisi ottaa kahdella ohjalla työskentelyä, maapuomeja ja vesimattoa mukaan. Selkään ei vielä nousta. Kärryillä saisi myöhemmin ajaa, jos käyttäytyy kunnolla. Tätä jatketaan nyt seuraava 3-4 kk, eli tuonne helmikuun lopulle. Silloin olisi sitten aika miettiä ravi- ja laukkakuntoutusta, mutta sitä ennen käydään klinikalla kontrollissa.

Tällä viikolla ehdin jo kertaalleen työstää Roopea maasta. Aluksi se oli vähän sitä mieltä, että ei muuten oikein tällänen työnteko huvittaisi, mutta lähti kuitenkin sujumaan. Tehtiin vähän kaarevia uria ja loivia väistöjä. Kyllä se lähti suullaankin työstämään, kun sellaisen vaahdon sai huulillensa aikaiseksi.

Ensi maanantaille sain varattua Roopelle Ekohepoon vesikävelytysmattoajan. Aluksi tietenkin aloitetaan lyhyellä ajalla ja matalassa vedessä. Aamulla klo 9.00 pitäisi siis olla maanantaina Ekohepossa. Roope ei ole koskaan aikaisemmin ollut vesimatolla, joten toivotaan, että se osaa käyttäytyä. Ekoheposta tulee jatkossa ainakin viikottainen vierailukohde, joten onni on, että se on alle 5 km päässä tallilta.

Käpsöttelyä

Nyt on kuukauden verran Roope ulkoillut puolipäivä tarhassa suuren suuressa 12 neliön tarhassaan. Tämän lisäksi ollaan käyty kävelemässä sen mukaan, mitä koulusta ehdin, noin viidesti viikossa puolisen tuntia kerrallaan.

Suitset ja liina on ollut ihan paikallaan, sillä mörköjä on ollut milloin missäkin. Huomattavasti mukavempi talutella, kun tietää pelivaraa olevan jäljellä vielä Roopen riekkumisissakin. Ei se nyt mitään suuria loikkia ole tehnyt, mutta vähän keventelee etupäätään.

Alkuun kävely oli huomattavasti epävarmempaa. Aluksi en edes pyytänyt reipasta käyntiä, vaan ennemminkin kävelytin mahdollisimman hitaasti. Nyttemmin on jo käyntiin tullut varmuutta ja vauhtia lisää.

Roope on ollut hieman hapan, kun sitä pyytää reippaampaa. Maiskutuksesta on saanut ensisijaisesti luimistelua vastaukseksi. Siitä huolimatta seuraavassa hetkessä, herran omasta tahdosta, kävellään sellista tahti, etten meinaa perässä pysyä. Tiedä sitten onko kipeä, vai onko muuten vain tulossa Ypäjä-syndroomaa... Tässä tapauksessa sellaista virikkeetöntä elämää pienessä tarhassa/karsinassa. Menisi minullakin hermot.

Roope pääsi myös mukaan hierojaopiskelijan koekaniiniksi, joten luvassa on säännöllistä hipelöintiä ja jatkossa hierontaa. Tosin Roope ei sitä hirveästi arvostanut, ainakaan etupäästä. Yllätyksenähän se ei tullut, että Roope olisi etupäästä jumissa, etenkin vasemmalta. Lisäksi tässä lähiaikoina Roopen vasen etujatka on ollut hieman lämmin vuohisnivelen sisä- ja ulkopuolelta. Pitää muistaa tämä ottaa puheeksi klinikalla. Tässäkään tapauksessa ei oireilu yllätä, sillä onhan tuo vasen etunen melkoisella koetuksella.

Maanataina 2.11. olisi sitten vuorossa kontrolli. Tuolloin tulee kuluneeksi noin 2,5 kk leikkauksesta. Haavasta on onkalot mennyt kiinni, mutta pintahaava on vielä auki.


Tällä kertaa onkin melko vähissä nuo kuvat, mutta josko seuraavaan sitten. :)

Leikkaus ja sen jälkeen

Keskiviikkona (19.8.) oli leikkauspäivä. Isä tuli jälleen mukaan. Roopelle oli huomattavasti helpompaa tulla etupurkuisesta kopista pois. Purkusiltakin oli hyvin loiva.

Roope sai melko pian rauhoittavan, jotta odottaminen ei olisi niin stressaavaa. Meistä kahdesta minä olisin varmaankin kaivannut enemmän sitä rauhoittavaa. Niin monta asiaa voisi vielä mennä pieleen.

Hoitaja tuli ajamaan leikkausalueelta karvat ja kiinnitti kanyylin kaulalle. Lisäksi Roope sai ennaltaehkäisevästi penisilliiniannoksen lihakseen. Rauhoittavat tehosi melko hyvin.

Olin vielä apuna kanyylin laitossa, mutta sitten olikin aika poistua paikalta ja toivoa parasta, että leikkaus menisin hyvin. Sovittiin, että Houttu soittaa, kun leikkaus on ohi.





Päivällä pestiin Roopen karsina ja laitettiin kuivikkeet valmiiksi. Hysteerisenä perin desinfiointiaineella kaikki seinät ja matalalla pidetty ruokakippokin otettiin pois, jotta riskit olisi mahdollisimman pienet.

Päivä tuntui tuhottoman pitkältä. Vasta kuuden aikaan illalla Houttu soitti. Leikkaus oli mennyt hyvin ja hevonen oli jalkeilla. Olivat saaneet luut hyvin kohdakkain, vaikka murtumakohtaan oli tullut jo kiertymää. Torstaina saisi hakea kotiin yhden maissa. Jatkoista puhuttiin tässä kohtaa sen verran, että aluksi kuusi viikkoa karsinalepoa. Parin viikon antibioottikuuri ja viikon tulehduskipulääkekuuri. Sen jälkeen ei kipulääkkeitä, jotta varoisi jalkaa mahdollisimman paljon. Kysyin, saisiko hevosta tulla vielä katsomaan. Lupasivat, että saisi.

Roope oli vielä humalassa anestesian jäljiltä, mutta vakaasti pystyssä.Vaikka se kurjan näköinen olikin, niin tunne oli helpottunut. Yhdestä ja suurimmasta koettelemuksesta oli selvitty. Monta oli vielä edessä, mutta tämä on jo alku.

Haavan päälle oli ommeltu tamppoonit haavan suojaksi ja tueksi. Houttu vielä illalla viitsi kertoa leikkauksesta ja näytti leikkauspöydällä otetut röntgenkuvat.

Leikkaus oli kestänyt kolmisen tuntia. Verrata voi siihen, että hevosta voi pitää unessa vain viisi tuntia, joten leikkaus ei ole ollut mikään pieni. Hikinen homma se oli myös ollut kirurgille, mutta Houttu oli tyytyväinen lopputulokseen. Murtumalinjassa luun reunat oli saatu hyvin kohdakkain yhdeksän ruuvin ja ison levyn avulla. Haavaan oli laitettu antibioottiimplantteja eri kerroksiin. 

Aamulla hoidettiin vielä pari asiaa, jotta karsina olisi valmiina Roopea varten ja sen jälkeen suunnattiin Teivoon hakemaan hevosta kotiin.

Roope oli jo huomattavasti virkeämmän oloinen. Hoitajat kertoivat Roopen voivan hyvin. Ruoka maistui. Kaiken, mitä olivat antaneet, se oli imuroinut viimeistä kortta myöden parempiin suihin. Uloste tosin oli löysällä, mutta olihan se saanut melko satsin lääkkeitäkin ja paastonnut, lisäksi tilanne ollut stressaava.

Houttu ei ollut itse paikalla tortaina, mutta toinen eläinlääkäri kotiutti Roopen. Kävimme vielä läpi leikkauksen ja jatkohoito-ohjeet. Nyt siis kuusi viikkoa karsinaa. Tamppooni pidettäisiinviikon verran. Kipulääkekuuri loppuun ja antibioottia kaksi viikkoa. Kuuden viikon kohdalla sitten soiteltaisiin klinikalle jatkoista.

Roope lastattiin autoon ja kotimatka saattoi alkaa. Tallille oli lyhyt matka ja perillä Roope pääsikin jatkamaan heinien mussutusta. Siinä olisi sille aktiviteettiä kuudeksi viikoksi. Karsina ja heinät, niin ja lääkkeet alkuvaiheessa.






Roopelle oli laitettu tueksi pintelit jalkoihin. Leikatussa jalassa lähinnä turvotuksen estämiseksi ja toisessa jänteiden tueksi. Haava eritteli jonkin verran, joten sen alapuolelle laitettiin valkovaseliinia suojaamaan, jotta kudosneste ei ärsyttäisi ihoa.

Pari ensimmäistä päivää meni oikein hyvin. Hevonen oli rauhassa ja varoi jalkaansa. Tamppooni kuivui nopeasti, eli haavaeritteen määrä väheni. Lauantaina, tietysti viikonloppuna, mielestäni jalan turvotus alkoi lisääntymään ja jalka oli kuumakin leikkausalueelta. Huolestuin tietenkin. Odottelin kuitenkin seuraavaan päivään. Tuolloin turvotus oli levinnyt alemmaskin. Polven alueelle oli tullut nestelastia. Pintelin yläpuolella oli sellainen pallo. Käärin pintelin polven yläpuolelle, ja tämä vähensi polven turvotusta. Nyt turvotusraja siirtyi ylemmäs. Kuumetta ei kuitenkaan onneksi nostanut ja ruoka ja juoma maistui sekä hevonen oli virkeä. Soitin kuintenkin oman mielenrauhan vuoksi päivystävälle, vaikka tiesinkin, ettei hänellä hirveästi annettavaa ole. Hieman rauhoitti kuitenkin hysteeristä omistajaa.


Maanantaina olin yhteydessä klinikalle turvotuksen ja kuumotuksen vuoksi. Vakuuttelivat sen olevan täysin normaalia. Kuumotuskin voisi kestää pitkään. Turvotus lähti laskemaan hiljalleen, joten en ollut Teivoon siitä enää yhteydessä. Loppuviikosta oli aika poistaa tampooni. Osalta matkaa se oli melko napakasti kiinni ja hieman irroittikin haavan keskivaiheilta rupea. Haavan alaosassa oli kohta, jossa haavan reunat eivät olleet aivan kohdakkain, mutta muuten haava näytti siistiltä. Joskin turvotusta oli sen verran, että tamppooni jätti painauman haavan kohdalle.

Viikonlopun aikan haavan yläosaan tuli yksi kohta, josta alkoi tulla vaahtoa, kudosvaahtoa. Eikä siinä paria päivää kauempaa mennyt, kun haava repsahti ylhäältä auki syyskuun alussa. Aluksi se näytti vielä pienehköltä, kun ompeleet tukivat sitä. Auenneelta alueelta poistinkin loput ompeleet, sillä niistä ei ollut enää apua.

Taas ei auttanut, kuin lähteä poikkeamaan klinikalla. Olin juuri ottanut kuvan haavasta ennen, kuin tarkastelin klinikan aukioloaikoja. Siinä samassa tietenkin pudotin puhelimen lattialle ja näyttö hajosi. Ilmeisesti oli ehtinyt kuitenkin lähettämään kuvan pilveen. Klinikalle mennessä tosin, ei ollut näyttää kuvaa haavasta. Ohjeeksi saatiin haavan huuhtelu tässä vaiheessa. Haava oli katteisen oloinen, mutta osa saattoi olla antibioottilevyä. Nyt Roopen päivärytmiin tuli siis mukaan pesarissa käyminen kolmesti päivässä. Päivässä haava jo aukesi runsaasti lisää ja näytti melko epämielyttävältä. Lisäksi haavassa oli ulkosyrjällä sormen mentävä n. 1,5 cm syvä tasku noin klo 11- 17 alueella.


Parin päivän päästä oli aika poistaa loputkin ompeleet, mutta omilla välineillä en aivan kaikkia saanut poistettua. Olin tästä sähköpostitse yhteydessä klinikalle. Sovimme, että hoitaja tulee mukaani poistamaan ompeleet. Mukaan pakattiin vasoiksi myös rauhoittavaa. Pänkseillä ompeleet lähtikin melko vaivattomasti, sillä niillä sai ompeleesta hyvin kiinni.

Ohjeeksi saatiin tässä vaiheessa huuhtelu ja Vulketania avohaavalle sekä Betadinevoidetta muualle ompeleiden päälle. Haavasta rapsuteltiin katteet ja kuolleet kudokset pois veden kanssa. Antibioottikuuriakin jatkettiin vielä viikolla.

Hyvännäköinen haavanpohja

Tätä rumbaa se onkin ollut melko pitkään. Hiljalleen haava on kuitenkin lähtenyt paranemaan, eikä liikalihaa ole syntynyt. Kuusi viikkoa tuli täyteen lokakuun alussa, jolloin olin yhteydessä jälleen klinikalle. Nyt ohjeena onkin edelleen haavan hoito. Odotellaan vielä taskun umpeutumista, jotta se ei jättäisi röntgenkuvaan varjoa ja toisaalta kuljettaminen on aina riski. Roope saikin jo luvan alkaa ulkoilemaan pienessä tarhassa muutamaa tuntia kerrallaan ja lisäksi saisi aloittaa muutaman minuutin kävelyillä kunnon mukaan.

Nyt Roope onkin jo ulkoillut reilu viikon verran ja päässyt kävelemäänkin.  Rauhallisessa käynnissä se kävelee melko hyvin. Reippaampi käynti aiheuttaa hieman keinahtelua liikkeeseen, joten yritetään pitää vauhti maltillisena.

Ensimmäinen kerta ulkona

Haava 10.10.-15

Roope on kyllä suhtatunut hienosti toipilaana olemiseen. Vaikkakin hieman ruoka-aikakiukkua on havaittavissa. Muuten se on ollut oikein mallikkaasti. Ei ole isommin riehunut tai heittäytynyt syömättömäksi saati juomattomaksi.

Iso kiitos haavan paranemisesta kuuluu myös tallinpitäjälle ja Outille. Ilman näitä apukäsiä näin säännölinen haavanhoito ei olisi onnistunut. Myös muut tallilaiset ovat olleet joustavia ja ymmärtäväisiä Roopen aiheuttamien poikkeusolojen suhteen.

Nyt mennään näillä pari viikkoa ja sitten ollaan jälleen yhteydessä Tampereen Hevosklinikalle.

Ei voi kuin kehua ja kiittää sieltä saatua palvelua. Aina on jollain ollut edes hetki aikaa vaihtaa muutama sana ja Houttukin on vastaillut sähköpostiin Ranskasta käsin. Suosittelen!

Aina kaikki ei mene niin kuin toivoisi

Hiljaiseloa on jatkunut pitkään jo kesätauonkin vuoksi. Tällä hetkellä siihen on kuitenkin toinen syy...

Elokuun puolella Roope palaili lomalta takaisin työntekoon. Hiljalleen liikuntamäärää lisäten. Perjantaina elokuun 21. päivä oltiin sitten taas estevalmennuksessa. Heppa kulki kivasti, vaikka väsymystä oli ilmassa. Ensimmäinen valmennus tauon jälkeen, lämmin ilma ja pohja kuiva, eikä varmasti kuskikaan aivan terässä tauon jälkeen ollut. Siitä huolimatta oli kiva olla valmennuksessa ja suunniteltiinkin Tyttelin kanssa laatuarvosteluihin menoa lokakuussa. Ajatuksena oli, että Tytteli esittäisi Roopen. Itse en koe olevani sellaiseen valmis. Vaikutti siltä, että aikataulullisestikin tämä tavoite olisi mahdollinen.

Kotona hoidin Roopen ja päästin sen takaisin laitumelle. Tallilla oli illalla muutakin porukkaa iltatallin aikaan. Oltiin siinä laitumella, kun tapahtui jotain sellaista, etten haluaisi sitä edes pahimmalle vihollisellenikaan.

Roopen laidunkaveri oli Roopen läsnäolosta eri mieltä. Roope yritti väistää, mutta aita oli sen verran edessä, ettei se kunnolla päässyt kääntymään. Samassa kaveri oli jo kääntänyt takapäänsä ja latasi molemmilla takajaloilla Roopea kohti. Kuului hirveä pamaus ja näin laidunkaverin kavioden osuneen Roopen oikeaan kyynärpäähän. Tästä Roope säntäsi laitumen toiselle puolelle. En enää itse nähnyt muuta, kuin sen, että Roope juoksi kolmella jalalla.

En osannut siinä tilanteessa muuta, kuin huutaa. Putosin vain itkien maahan. Ei taas! Noiden hevosten kanssa on ollut riittävästi huonoa tuuria.

Yksi meni Roopen perään ja toinen tuli kyselemään, sattuiko minuun. Ei, ei sattunut. Paitsi henkisesti, ja lujaa. Reaktioni sinänsä oli turha, ei se mitään auttanut, mutta ei sille mitään voinutkaan.

Ylös noustessani näin, kuinka Roope käveli todella huonosti. Sen oikea etujalka käytännössä petti alta. Jotkut askeleet onnistuivat, monet eivät. Saatiin Roope rauhallisesti siirrettyä talliin, jossa kylmäsin lavan ja kyynärpään aluetta. Olin aivan rikki. Pelkäsin pahinta. Tietysti minun tuurilla jalka olisi murtunut tai nivel rikkoutunut. Muut vakuuttelivat, että totta kai tuollaisesta potkusta tulee lihakset kipeäksi ja ehkä arpikudostakin. Pelko luopumisesta oli suuri. Oikeastaan valtava. En vielä ole valmis luopumaan tästä hevosesta. Roope on vasta neljä ja silti takana oli jo melkein kolme yhteistä vuotta. Niin monta yhdessä opittua asiaa ja niin monta vielä edessä olevaa asiaa.

Roope sai yöksi kipulääkettä ja lepoa. Seuraavana päivänä se käveli aivan yhtä huonosti. Tietysti oli myös lauantai. Maanantaina aukeaisi Teivon klinikka. Soitin päivystäjälle ja pyysin kipulääkettä maanantaihin asti. Ohjeeksi tuli pitää hevonen karsinalevossa maanantaihin asti. Näin tehtiin. Hevonen oli onneksi pirteä, söi ja joi. Onneksi.

Maanantaina soitin Tampereen Hevosklinikalle heti aamulla. Sain ajan heti samalle päivälle. Tiedossa oli, että joudutaan odottelemaan, sillä Roope oli hieman ylimääräisenä päivässä, mutta oireet olivat niin voimakkaat, että oli pakko katsoa.

Isä tuli klinikalle mukaan. Onneksi itselläni oli juuri loppunut työt ja näin oli vapaata. Roopelle oli vaikeaa tulla traikkuun. Kalteva alusta oli jalalle myrkkyä. Lopulta se osittain hyppäsi kolmella jalalla koppiin. Perillä kopista pois tuleminen oli todella vaikeaa. Selvästi jalan siirtäminen taaksepäin ja siitä varaaminen teki todella kipeää. Jalka ei näin edes kantanut kunnolla. Lopulta Roope pääsi kopista ulos. Käveleminen oli hidasta ja vaikeaa. Jokainen pienikin askel otettiin ontumalla.

Eläinlääkärille kerroin tapahtuneen. Hän oli sitä mieltä, että kuvataan suoraan. Ontuminen oli niin kraavia. Lisäksi kyselivät hevosen käyttötarkoitusta. Kerroin, ettei siitä oikein kilpahevosta ollut tarkoitus tulla, mutta sellainen, jolla voi valmentautua ja kisailla esteillä.

Röntgenissä Roope oli kiltisti. Toki se rauhoitettiin, mutta siltikin se käyttäytyi mallikkaasti vaikka kipeää jalkaa nosteltiin ja liikuteltiin. Muutaman kuvan jälkeen eläinlääkäri tuli katsomaan, vieläkö tarvitaan lisää. Hän totesi ensin hoitajalle, että näissä jo näkyykin se mitä tarvitaan, mutta yritetään vielä yksi kuva. Ajatus oli itsellä tietenkin pahin. Jos kuvissa näkyy se mitä tarvitaan, ei se voi olla mitään hyvää. Tuomio oli selkeä: "Kyllä se murtunut on."

Jälleen pääsi itku. Ei sille vain voi mitään. Kohta taluttelinkin suurempaa itkunpurkausta pidätellen Roopea klinikan karsinaan. Olo oli tuskainen. Tässäkö se nyt oli. Kolme ihanaa vuotta. Elämäni paras hevonen ja täydellisin ensimmäinen nuori hevonen. Nyt sillä on jalka murtunut.

Jonkin aikaa jouduttiin odottamaan, kunnes eläinlääkäri haki katsomaan kuvia. Siellähän se näkyi selkeästi. Pari isoa murtumalinjaa. Vielä oli hieman epäselvää, yltäisikö murtumalinja nivelpinnalle asti. Murtuma oli siis kyynärluussa.



Sehän on vain hevonen. Miksi sen takia pitää itkeä? Miksi aikuinen ihminen käyttäytyy klinikalla näin? Siksi, että se hevonen ei ole vain urheiluväline, ei työkalu. Se on ystävä. Luotettava sellainen.

Ei siitä luopuminen olisi helppo juttu. Tietysti jokaisella eläimellä on rajallinen elämä ja hevosilla se on noin neljännes ihmisen elinajanennusteesta. Roope on vasta neljä. Sillä olisi voinut olla vielä ainakin 15 hyvää käyttövuotta jäljellä.

Eläinlääkäri oli jo konsultoinut kokeneempaa kollegaa.
Lopettaminen ei ollut ainoa vaihtoehto. Konservatiivisella hoidolla parantumisennuste olisi huono. Leikkaus olisi siis mahdollinen. Tällöin jalkaan laitettaisiin metallilevy, joka kiinnitettäisiin ruuveilla. Leikkauksessa tietenkin olisi omat riskinsä. Lisäksi murtuma vaikuttaisi olevan nivelpinnalle asti. Mikäli nivelpintaan jäisi pykälä, aiheuttaisi se todennäköisesti myöhemmin nivelongelmia. Kohta oli kuitenkin suotuisa, jolloin murtuma-alueelle ei tulisi niin suuri paine.

Toipumisennuste olisi hyvä sille, että hevonen tulisi kestämään aiotussa tarkoituksessa. Sillä pystyisi vielä myös hyppäämään. Tämä tietenkin, jos kaikki menee niin kuin suunnitellaan.

Itse en osannut siinä tilanteessa ajatella. En edes uskaltanut ajatella mahdollisuutta, että Roope vielä pääsisi kotiin laitumelle ja pääsisin sen kanssa harrastamaan.

Isä oli onneksi mukana. Päädyttiin yrittämään leikkausta. Onneksi hevosella oli vakuutus. Leikkausaika järjestyisi keskiviikoksi. Houttu leikkaisi. Siihen asti hevonen pidettäisiin karsinassa ja ilman kipulääkettä, jotta se varoo murtunutta jalkaa.

Olin osittain helpottunut, osittain vielä enemmän peloissani. Leikkaus on kuitenkin iso riski. Leikkaus jo itsessään olisi iso. Leikkaus ei välttämättä onnistu. Jalka voi vaurioitua heräämisvaiheessa. Hevosen pää ei kestäisi koppilepoa. Tulehdukset. Jännevammat. Päässä vilisi liikaa kaikkia riskejä. Tiedossa oli siis se, että toipuminen tulisi olemaan pitkä. Aluksi kuusi viikkoa karsinalepoa ja sen jälkeen keskustellaan jatkosta.

Toisaalta, jos niitä riskejä ei ota, ei myöskään voi onnistua.

Roope ei millään meinannut tulla traileriin. Kipumuistiin oli jo jäänyt jälki. Kopista poistuminen oli vielä vaikeampaa. Roope olisi nyt pari päivää karsinassa. Klinikalle pitäisi viedä puoli kahdentoista aikaan keskiviikkona. Ainoa hyvä asia tässä oli se, että minulla oli vapaa viikko. Pystyin keskittymään täysin hevoseen.

Mitin, miten hevosen saisi pienimmällä kivulla ja lisävahingolla keskiviikkona klinikalle. Tarvittaisiin etupurkuinen traileri. Ei minulla sellaista ollut. Soitin ensimmäisenä tulleet ihmiset läpi. Ei oikein onnistanut. Laitoin facebookiinkin ilmoitusta. Kaverikin laittoi seinälleen. Ei kauaa mennyt, kun puhelimeen tuli viestiä. Koppi löytynyt. Ystävälliset itselleni oudot ihmiset suostuivat lainaamaan heidän etupurkuista koppia leikkauspäivälle ja siihen, että saadaan hevonen kotiin. Iso Kiitos Heille!!!

Päädyttiin myös laittamaan karsinaan turpeen päälle olkea, jotta olisi hevoselle tekemistä, eikä leikkausalueelle pääsisi niin paljon pieniä partikkeleita. Olkeakin löytyi läheltä. Ihana huomata, että ihmisiltä tosiaan saa apua. Nämäkin auttajat sattui molemmat löytymään äidin kotikylältä.

Keskviikkona 19.8.-15 olisi leikkaus.

Kirjoitan siitä taas lisää, kun tuntuu siltä.

Huomenna kisoihin!

Tänään sitten valmistaudutaakin huomisiin koulukisoihin. Tarkoitus olisi siis mennä Niihamassa Helppo C 1: 2000. Tuossa viikolla muistelin ohjelmaa ja mietin, että missä välissä se käynti tulikaan. Jouduin sitten tarkistamaan ohjelman ja tosiaan, siinähän ei ole askeltakaan käyntiä. Siis kouluohjelma, jossa ei esitetä metriäkään käyntiä. Kummallista! Harmi sinänsä, käyntikin olisi Roopella aika kiva.

No, sen sijaan ohjelmassa onkin kolme askeleen pidennystä, joista yksi esitetään keventämättä. Onneksi kaksi muuta on keventäen, niin on tuolle nuorelle reilumpaa. Haasteeksi voi tulla peruutus kohta. Sitä ei olla vielä ihan hirveästi harjoiteltu. Se joko onnistuu tai sitten ei, mutta ressiä siitä en ajatellut ottaa.

Tästä pitäisi lähteä tallille ja pakkailla kamat valmiiksi. Ensin käyn ratsastamassa, mutta sen jälkeen ehtii järjestelemään kamoja. Tällä kertaa ajattelin ihan tehdä Roopelle kisoihin letit ja saa totutella kisatunnelmaan enemmän. Pitää vain muistaa tehdä riittävän löysät juuresta, että heppa saa kaulaansa laskettua.

Onneksi kisamatka ei ole pitkä, eli sellainen puolisen tuntia. Lähtöä toivoin luokan loppupäähän, ja olenkin nyt luokan viimeinen. Siinä mielessä se on kiva, että ei tarvitse lähteä kovin aikaisin, mutta tuomarit alkaa jo siinä kohtaa olla kyllästyneitä. Vaikka eipä se pisteiden metsästys nyt tällä kertaa ole prioriteetti numero yksi. Oleellisempaa olisi, että saisi hepan toimimaan ja ennen kaikkea rentoutumaan. Huomenna sitten selviää. Luokka alkaa 8.30 ja meidän lähtö on siinä 10 jälkeen, olisiko 5 yli. Eli ihan aamulla ei tarvitse olla paikalla.

Mitään pitkää veryttelyä en ajatellut tehdä, mutta sitäkin oleellisempaa on kävellä sen kanssa ja katsella maisemia, että nuorikko tottuu hieman ympäristön hälinään. Hevosia kuitenkin tulee olemaan paljon, sillä lähtöä on päivän aikana puolentoista sataa ja kahdella radalla mennään.

Pitänee lähteä sinne tallille niin ehtii muuallekin tänään. :)

Estehyppelöitä

Vielä pari videota estehyppelöistä.

Ensimmäinen video on Niihamasta valmennuksesta 17.4. Taisi olla viides vai kuudes estevalmennus.

ja toinen on Lempäälästä rataharjoituksista 25.4.

Kisat korkattu!

Nyt on ensimmäiset kisat suoritettu kunnialla!

1-tason kouluratsastuskisat ja ratoina Reviohjelma ja C-merkin kouluohjelma.

Raviohjelman verkassa Roope oli aika pinkeän oloinen. Ei se mitään tyhmää tehnyt, mutta ei oikein ollut rentokaan. Onneksi raviohjelman verkka oli kouluaitojen sisällä ja suorituksen aikana ympärillä kiersi muita heppoja. Radalla Roope oli jo parempi. Jännittyneisyyttä oli silti ilmassa ja hampaiden narskutus oli melkoista. TUomari ei siitä tällä kertaa rokottanut, mutta mainitsi. Prosentteja tuli lopulta 67,308% ja luokkavoitto.

C-merkin verryttely oli pienemmällä kentällä juoksevasti. Verkassa Roope oli jo aika hyvä ja itse sain omat hartiat ja leuat rennoiksi, jollon narskuttelu lakkasi. Juuri ennen, kuin meidän oli tarkoitus siirtyä kisakentän viereen, otin Roopella vielä laukat. Oikea laukka ei meinannut nousta millään! Aina tarjosi vasenta. Keskityin oikein huolella siihen, että oma paino oli sisällä, ikään kuin sisäetujalalla, lisäksi asetin hieman ulos, jotta sisälavalla olisi tilaa. Onneksi laukka nousi ja olin tyytyväinen. Ei muuta kuin radalle valmistautumaan.

C-merkin rata olikin ihan huippu! Itsellä oli sellainen olo, että hölskyttelen koko ajan hartioita ja mutustelen omaa suuta, jotta en vain jännitä harteita tai leukoja. Tämä tuntui auttavan. Hevonen oli rento ja silti liikkui hyvin eteen, eikä narskutellut. Ainoa varsinainen rikko tuli oikean laukan nostossa, joka tuli ravin kautta vaikka olisi pitänyt olla suoraan käynnistä. Vasen laukka nousikin hienosti suoraan käynnistä. Lopputulos lopulta 68,611% ja luokkavoitto tästäkin. :)

Täältä läytyy muutama kuva kisoista!

Estevalmennus

Tänään oltiin kolmannessa estevalmennuksessa. Siis isolla ESTEvalmennuksessa. Fiilis on aivan huipussa! Tunnin lopussa meinasi tulla itku. 

Roopella tuntui olevan virtaa tänään. Itsenäisissä alkuverkoissa se vain pyyhälsi ravia menemään. No, käynnissä ratsastin sen paremmin kuulolle. Sinänsä yllä mukava, että oli menohalja. 

Roope 2013

Aluksi tehtiin pitkän sivun linjaa siten, että esteet oli laskettu ravipuomeiksi. Tehtävänä oli ratsastaa keskelle puomeja ja suoraan. Seuraavassa kulmassa piti ratsastaa hyvin kulmaan, josta lähdettiin loivalle kiemurauralle pitkällä sivulla ja taas hyvin kulmaan. Tämä tehtävä sujui aika kivasti. Kiemurauralla olisin voinut paremmin taivuttaa vielä, mutta keskityin nyt kulmiin ja nimenomaan siihen, etten sisäohjasta vetämällä työnnä hevosta ulos vaan sisäpohkeella ja ulko-ohjalla ratsastan kulmaan. 

Tämän jälkeen vaihdettiin suuntaa ja jälkimmäiset puomit nostettiin esteeksi. Lähestyttiin siis ravissa ja esteen jälkeen piti jatkaa eteen. Mikäli tulisi kiemurtelua, pitäisi levittää kädet ja kannustaa eteen. Roope tuli puomit hyvin ja lähestyttiin estettä. SIinä sitä hieman epäilytti ja aavistuksen kiemurteli. Sain kuitenkin korjattua levittämällä kädet ja pitämällä oman istunnan vakaana, katse edessä ja äänellä pientä apua. Itse hyppy sujui hyvin ja kuskikin pysyi tällä kertaa paremmin hypyissä mukana. Ohjista jouduin vielä löysäämään, mutta muuten pysyin mukana enkä ollut ohjassa kiinni. Sama tultiin uudelleen, hieman vähemmällä kiemurtelulla.

Oikea kierros on itselleni selvästi vaikeampi suunta, sillä tahdon valua vasemmalle. Oikea lonkka suorastaan syöntyy vasemmalle, samalla vasen kylki pullahtaa ulos. Näin käy sitten hevosellakin herkästi. Koitin tähän keskittyö, etten vain päästä itseäni pyörähtämään satulassa vinkuraan. Aivan suora en tietenkään ollut, mutta keskittyminen auttoi. 

Ensimmäinen ratsastus kevät 2014

Vasempaan kierrokseen toiset puomit nostettiin pystyksi. Linjalle oli tarkoitus tulla sisään ravissa, josta jatkettiin pystylle. Pystyn jälkeen piti ratsastaa hyvin päätyyn, sillä sieltä käännettiin pitkän sivun ristikolle. Päädyssä piti tasapainottaa hevonen, jolloin huolehdittiin oma ulkokantapää alas ja sisäkäsi rentona. Roope tuli hyvin ristikolle ja matka jatkui sujuvasti laukassa pystylle, johon tuli aika kiva hyppy. Pysyin molemmissa hypyissä hyvin mukana, joten pääsin itse tasapainoon. Kaarteessa katse sinivalkoiselle ristikolle ja ulkokantapää alas. Kaarteesta päästiin aika hyvin ristikkolinjalle, jossa tuli hieman kiemurtelua. Kiemurtelu oli huomattavasti vähäisempää, kuin viimeksi ja tästäkin selvittiin käsiä levittämällä ja kannustamalla äänellä eteen. 

Seuraavaksi vaihdettiin jälleen tehtvää edellisen sujuttua mukavasti. Vuorossa oli lyhyen radan hyppääminen. Oikeassa kierroksessa linja kohti katsomoa, ristikko-pysty, hyvin päätyyn, josta diagonaalilla oleva punavalkoiden okseri, täältä jälleen päätyyn ja vasemmassa kierroksessa sinivalkoinen pysty pitkältäsivulta.

Alkuun itseäni jännitti oma vinous. Nyt hypättäisiin kolme ensimmäistä estettä oikeassa kieroksessa, eli riskinä olisi valua vasemmalle eikä hevonen kääntyisi. Ensimmäiset kolme estettä menivät kuitenkin oikein hyvin. Edes okserista ei ollut jännityksen häivää jäljelellä edellis kerrasta. Pystyllekin tultiin ihan ok, vaikka se putosikin. Viimeinen pysty tultiin heti perään uudelleen. Tällä kertaa olin hieman liikaa itse menossa ja ikään kuin työnin hevosen esteen päälle. Onneksi Roopella oli kuitenkin vikkelät jalat ja se sai kerättyä itsensä esteen yli. Pysyin itsekin tasapainossa, joten pääsin antamaan ohjan pois ja matka jatkui.  Näinpä este tultiin uudelleen, vähemmällä yrittämisellä. Olin edelleen pyytämässä Roopea eteen päin, kohti estettä. Tällä kertaa hyppy kuitenkin onnistui ja oli itse asiassa hyväkin, joten tähän oli hyvä lopettaa. Hevonen korjasi edellisen hypyn hyvin ja oli muutenkin petrannut edelliseen kertaan huomattavasti.

Suuri muutos on varmasti kuitenkin tapahtunut myös kuskin korvien välissä. Viimeksi vain kippuin kyydissä ja toivoin parasta. Silloin en pysynyt hypyissä ollenkaan mukana. Mietin ennen tätä valmennusta, miten on mahdollista, että ei yksin kertaisesti onnistu. Neljän vuoden hyppytauolla oli varmasti osuutensa. Joskus kun on esteitäkin hypätty... Onneksi sain sen tällä kertaa korjattua ja olin hereillä. Pikku hiljaa sitä rupeaa uskomaan, että tuo varsa alkaa olla ratsastettavissa kuten muutkin hevoset. Eihän se kaikkea osaa eikä pysty, mutta ei siellä tarvitse varoakaan. Mieli on nyt oikein hyvä. Kyllä tämä tästä. En kyllä viimeksi olisi uskonut, että muutos olisi ollut näin suuri edelliskertaan verrattuna. :)

Hankitreeni

Viimeaikoina hanki on ollut mielettömän kovaa, joten sitä ei ole saanut hyödynnettyä heppailussa. Tänään onneksi oli jo toisin. Jotain hyvää siis sateesta ja loskasta. 

Juoksutin Roopen hangessa. Märkä ja melko syvä hanki teki hyvää. Joutui varsakin koukistelemaan kintereitään. Muutamat koikkaloikatkin mahtuivat Roopen mielestä juoksutukseen.

Edellisestä estevalmennuksestakin on jäänyt kirjoittamiset paitsi, vaikka kerrottavaakin olisi. Okserit oli viimeksi hieman jännittäviä, kun kuski ei ekalla kerralla ollut ihan mukana, mutta selvittiin. Lankku ja vesimatto taas ei tuottanut mitään ongelmaa. Joutui kyllä toteamaan, että on kuskillakin hyppytaidot ruosteessa... No tiistaina uudelleen parin viikon tauon jälkeen. Jos sitten vaikka kirjoittaisinkin jotain.

Outin tunti

Tässähän on ruvettu valmentautumaan oikein kunnolla. :)
Tiistaina oltiin jälleen Outin tunnilla. Heppa tuntuu taas niin kivalta ja on mukava huomata, kuinka omaa istuntaakin saadaan parempaan suuntaan.

Uutta kesää odotellessa

Tehtiin omasta toiveesta vielä harjoitusavoa. Tähän Roope vastaa aika kivasti. Itsekin tajusin vielä paremmin tehtävän ratsastamisen. Eli jälleen kerran, PURA TEHTÄVÄ PALOIHIN. Ensin istunnan pidäte, pitkät kyljet, oma ristiselän pyöristys. Tähän kun vastaa, niin sitten sisäohjalla johtaen sisälle ja ulkoohjasta pidäte, sitten odotetaan taas reaktio. Sen jälkeen vasta pohje, joka taivuttaa ja saa ulkotakajalan avaamaan sivulle. TOIMI! Näin palasina ei tarvittu kovinkaan isoja apuja, kun saatiin jo oikeat reaktiot. Sama molempiin suuntiin.

Tästä muutettiin harjoitusta siten, että taivutuksesta poistuttaessa nostettiin laukka. Tässä minun piti kiinnittää huomiota siihen, että en lähde hätiköimään. Ensimmäinen reaktio oli ravia lisää. No ei tämäkään huono reaktio ollut, mutta ei sitä mitä haluttiin. Seuraavalla kerralla tulikin laukka, mutta väärä. Vastalaukkaa Roope tarjosi kovin usein, mutta syykin selvisi. En siirtänyt kunnolla painoa sisälle ennen nostoa. Jälleen purettiin tehtävää pienempiin osiin. Taivutus, siitä poistuminen, paino sisälle ja sitten nosto. Näinhän se sitten "yllättäen" toimi. Saatiin muutama hyvä nosto tästä.

Laukassa vaatimuksena ei oikeastaan ollut hevoselle mitään. Enemmän keskityttiin kuskiin ja nimenomaan istuntaa. Onnistun siinä jotenkin jännittämään itseni totaalisesti. Tehtävänä oli siis liikutella itseä ääriasennoista toiseen ja hakea joustoa. Lihakset kantaa ja nivelet joustaa. Siinä satulassa "kiemurrellessani" jostain löytyi liikettä meikäläisenkin selkärankaan ja niveliin. Pääsin satulaankin istumaan paremmin ja vatsalihaksetkin löytyi jostain. Oikeaan kierrokseen oli helpompi istua laukassa.

Oikeassa kierroksessa taas oli vaikeampi suoriutua ravissa. Tähänkin löytyi apua, ainakin ero näkyi hevosessa. Avaan helposti oikeaa lonkkaa liikaa ja tästä syystä valun painon kanssa vasemmalle. Ohjeeksi tuli ikään kuin kääntää oikeaa istuinluuta kohti ympyrän keskustaa, näin sain painon paremmin keskelle eikä oikea lonkka kitkuttanut vastaan.


Tästä tunnista tuntui taas olevan kivasti hyötyä. Perjantaina olisi jälleen estevalmennus Niihamassa.

Ensimmäinen estevalmennus

Kyllä! Nyt on Roopella tehty ensimmäiset hypyt ratsastajan kanssa.

Valmennus oli Niihamassa ja iskä tuli avuksi, ettei nuoren kanssa yksin tarvinnut lähteä. Niihamantielle käännyttäessä minua rupesi pikkuisen jännittämään, tosin hyvällä tavalla. Pihassa otettiin Roope autosta ulos ja laitettin varusteet päälle. Suitset ja suojat sillä olikin, joten vain satula puuttui.

Maneesissa kävin valmentajan juttusilla. Valmentaja hieman ihmetteli, miksi olin jo siellä. Kävikin ilmi, että olin tunnin sovittua aikaisemmin. Taisi olla hivenen hinkua päästä estevalmennukseen. :D No, onneksi mahduttiin siihenkin ryhmään mukaan.

Aluksi kävelin Roopen kanssa maneesissa, että se sai katsella ympärilleen. Roope oli kovin kiinnnostunut kaikesta ympärillään olevasta. Käyttäytyi kuitenkin asiallisesti, joten kiipesin selkään. Jatkoin jonkin aikaa ihan pitkin ohjin käynnissä, kunnes rupesin keräilemään ohjia tuntumalle. Tein pari kertaa edellisestä tunnilta tuttua epäsuoraa käännöstä, jotta sain Roopea kuulolle. Menin siinä muutaman kerran puomin yli ihan vain käynnissä. Ei Roopella ainakaan näistä aiheutunut mitään ihmeteltävää. Tämän jälkeen otettiin ravia. Ravissa Roope oli kovin reippaan oloinen alussa, mikä sinänsä ei ollut ollenkaan huono asia.

Valmentaja oli laittanut uran sisäpuolelle lyhyelle ja pitkälle sivulle puomit maahan. Näitä lähdettiin sitten ylittämään ravissa. Ohjeena oli vain ratsastaa tasaisesti puomin yli siitä mitenkään välittämättä. Itse lähdin helposti liikkeen edelle, jolloin ohjeeksi tuli pyrkiä kantapäiden päälle, jolloin saisin oman tasapainon paremmaksi. Yritinkin keskittyä vain siihen, etten välitä puomeista, ratsastan vain. Tämä menikin hyvin. Roope ei kiemurrellut yhtään puomeille. Aina ei tosin päädytty aivan keskelle puomia. Olisin paremmin voinut antaa Roopen jatkaa puomin jälkeen laukalla, mikäli se sitä olisi tarjonnut.

Muutaman kerran jälkeen samaa jatkettiin laukassa. Tähänkin Roope suhtautui oikein hyvin. Ohjeena oli tässä se, ettei saa välittää siitä, mihin askel osuu. Välillä puomi oli etujalkojen välissä ja milloin missäkin. Välillä se oli siellä missä pitikin. Edelleen piti itse keskittyä siihen, että pitää painon kantapäillä ja oman tasapainon kunnossa.


Seuraava tehtävä oli ylittää puomi uralta, josta kaarrettiin 90-mutka vasemmalle kolmelle ravipuomille. Väli oli n. 3 laukka-askeleen mittainen. Ohjeena oli ottaa mieluummin käyntiin ja kääntää siinä, kuin antaa olla kääntymättä. Ensimmäinen kierros meni yllätyksekseni hyvin. Toisella kierroksella en ollut aivan riittävän päättäväinen, joten päädyttiin puomilinjan ohi. Ohjeeksi tuli painaa aina ulkokantapää alas eikä saanut nojata ylävartalolla sisään. Näin tehdessäni huomasin, kuinka ulkopohje meni kiinni hevoseen ja oma tasapaino pysyi paremmin.

 

Muutaman kerran jälkeen lähdimme hamuamaan puomisarjalta oikealle 90-mutkana seuraavalle puomilinjalle, jossa väli oli suunnilleen samanlainen kuin edellisessä välissä. Ensimmäiset kerrat lähdin vain kääntämään oikealle päin ilman, että mentiin puomeja ollenkaan. En meinannut tohtia vaatia riittävää kääntymistä, joten ei päästy sinne puomisarjalle asti. Valmentaja totesi, että voisin olla siinä hieman päättäväisempi, joten seuraavalla kerralla petrasin. Kääntyminen ei meinannut onnistua, joten hidastin juuri ennen puomeja käyntiin ja jatkettiin toiset puomit käynnissä, joiden jälkeen siirryttiin taas raviin. Seuraavalla kerralla onnistuikin koko tehtävä ravissa. Päättäväisyys ja rauhallisuus siis kannatti.

Tämän jälkeen puomisarjat nostettiin pieniksi pystyiksi. Meidän tehtävä oli kuitenkin vain toinen pysty, jota piti lähestyä ravissa. Minun tehtävänä oli pitää oma tasapaino, katsoa eteen ja olla hypyssä mukana. Este oli niin pieni, että sen voisi ylittää käynnissäkin, mikäli Roope niin paljon hidastaisi. Lähestyimme estettä ravissa. Roope hieman haki esteen vasempaan reunaa, mutta meni kuitenkin hyvin yli ja jatkoi parilla laukka-askeleella. Valmentaja totesi sen olevan hyvä merkki, sillä silloin se oli ponnistanut. Onneksi heppa suoriutui paremmin kuin kuski. En millään onnistunut pysymään oudokseltaan mukana, joten ei auttanut kuin päästää ohjista irti, etten vain jäisi ohjiin kiinni. Seuraava hyppy oli kuskilta jo parempi, mutta jatkettiin ravissa. Kolmannella kerralla Roope liikkui melko hyvin kohti estettä, ponnisti kunnolla, kuski pysyi mukana ja jatkettiin laukassa. Eli melko onnistunut suoritus kolmanneksi hypyksi ratsain. Tähän olikin hyvä lopettaa.

Olin niin tyytyväinen. Jotain on tehty oikein, eikä nytkään mennyt huonosti. Vihdoin olin päässyt omalla varsalla hyppäämään. :)

Outia lainatakseni "Hyvä siitä tulloo!"
Ensi perjantaina sitten uudelleen. Tällä kertaa oikeaan aikaan :)

Huippu fiilis!

Aivan mahtava fiilis!! Harmi, ettei ole todistusaineistoa.

Eilen oltiin Roopen kanssa Outin tunnilla ja voi vitsi mikä ero saatiin aikaiseksi yhden tunnin aikana. Kuski on usesti jostain suuntaa tai kaikkialta jäykkä eikä ollenkaan elastinen. Tähän saatiin aika paljon korjausta ainakin yden tunnin ajaksi. Hevonenkin kasvoi ja tuli elastiseksi. Miten tähän sitten päästiin.

Aloitettiin jumppaamalla ristiselkää tekemällä "harjoitusavoja". Tarkoituksena oli siis se, että ympyrällä käännettiin etuosaa pienemmälle ympyrälle ja sisähjalla johdettiin sisään. Tässä kohtaa oma alaselkä nostettiin ylös vatsalihaksilla, eli tavallaan kuten hevosenkin haluttiin tehtävän. Kun etuosaa saatiin kääntymään tehtiin ulko-ohjalla pidätä ja sisäjalalla pyydettiin astumaan ristiin. Yksi askel oli jo Roopelle riittävä, jonka jälkeen taas suoraan ja eteen ratsastus. Tätä tehtiin molempiin suuntiin muutaman kerran. Aluksi tämä tuntui kovin vaikealta. Itselleni tehtävän teki paljon helpommaksi se, kun sain kiinni tästä oman vatsan/alaselän "pullauttamisesta". Hevosenkin on tarkoitus nostaa ristiselkää vatsalihaksilla ylös. 

Taivutusten jälkeen mentiin pätkän matkaa ravia. Tässä Roope liikkui kovin lavoillaan ja kipittäen, kuskikin pomppi kuin viimeistä päivää. Joten palattiin takaisin käyntii ja lähdettiin jumppaamaan etulapoja.

Tarkoituksena oli siis tehdä epäsuoraa käännöstä ympyrällä. Molemmat kädet tuotiin kohti ympyrän keskustaa ja hevosen pää asetettiin rehellisesti ulos. Tehtävää tehtiin siten, että sormilla tehtiin kevyesti pidätteitä vuorotellen. Kun oikea jalka nousi ylös, tuli pidäte vasemmalta ja taas päinvastoin. Paino kevyesti sisäpuolella ja ulkopohkeella tarvittaessa ratsastettiin eteen. Tarkoituksena oli siis saada hevonen avaamaan lapaa ja jumppaamaan kylkiä. Tässä oikea kierros tuntui vaikeammalta, mikä johtunee siitä, että Roopella on oikea puoli selkeästi heikompi ja jäykempi. Joten siinä mielessä tämä harjoitus oli omiaan tähän vaivaan. 

 Sitten lähdettiin tekemään samaa ravissa. Toki pienemmillä muutoksilla. Itselleni oli hirmu vaikea saada käsiä toimimaan ihan ravin tahtiin, joten tein pidätteitä joka toisella askeleella. Tämä toimi ihan hyvin. Ongelmana itselläni tosin tahtoi olla se, että hartiat nousi helposti ylös. Lisäksi kevennyksesessä tahtoi olla ikään kuin kaksi vaihetta. Eli alas istuessani tulin satulaan kahdesti alas. Ensin istuin ja sitten vielä syvemmälle. En ole tätä edes itse huomannut. Oli jännä, miten kevennys tasoittui hengittämisellä, oikeastaan kädetkin parani sillä. Eli tarkoitus oli päästä puuskuttamisesta eroon. Hitaasti hengitys sisään nenän kautta ja ulos suun kautta. Hengittämiseen piti käyttää useampi askel. 

Ravissa jatkettiin siis tätä epäsuoraa käännöstä siten, että tein taivuttelua vuoron perään ulos ja sisään. Tässä kohtaa Roopesta tuli oikein letkeä ja eteen päin pyrkivä ratsu, joka kantoi itse omat lapansa. Tässä tulikin muutama vahinko, kun pyysin Roopea liikkumaan taivutuksen jälkeen eteen ja se ponkaisikin takajaloilla oikein kunnolla. Veljet, mitä raviaskeleita sieltä tuli! 

Laukkaaminen ei oikein kuskilta eilen luonnistunut. Hevonen pyrki kovasti eteen, mikä sinänsä oli hyvä asia. Kuskin istuntaa ruvetaan jatkossa työstämään paremmin. Pari hyvää laukannostoa saatiin aikaiseksi, mutta siinä se laukan osalta oliskin. Mutta oli heppa tänän asti tehnyt jo hyvin töitä. Lopuksi mentiin vielä hetki ravia ja lopeteltiin.

Tällä kertaa ratsastus oli sellasta tunteiden vuoristorataa. Välillä nauratti ja välillä meinasi tulla itku, kun tuntui niin hyvältä. Syksyllä on ollut sellainen olo, että pitäisi päästä ratsastamaan "oikealla" hevosella, mutta eilen tuntui kyllä siltä, että ratsastin OIKEALLA hevosella.Ihan mahtava tunne. 

Eilinen ratsastus oli taas niitä päiviä, jolloin tietää miksi ihmeessä tätä harastaa. :)

Perjantaina onkin vuorossa ensimmäinen ulkopuolinen valmennus Niihamassa, elii maneesille mennään. Jännittävää. :) Onneksi sieltä on mahdollista saada todistusaineistoa.

Tavoitteita

Aikaa onkin taas vierähtänyt, joten ajattelin aloitella vuotta suunnittelulla ja pienellä päivityksellä.

Roopella on ollut joulukuun ajan lomaa, sillä se vaikutti ennen jotenkin oudolta. Mikään ei varsinaisesti ollut huonosti, mutta jokin oli vialla. Joulukuun ajan Roope lomailikin oikeastaan kokonaan. Nyt tammikuun puolella sille lisättiin erilaista kivennäistä, kuin se oli aiemmin syönyt. Reilu viikon verran Roope onkin ollut nyt kovin iloinen ja reipas lapsonen. Sillä on hirmuisesti touhuvirtaa, joten se on päässyt välillä russivarsan kanssa painimaan.

Koitin Roopelle vanhan hevoseni koulusatulaa ja se yllättäen vaikutti hyvältä. Tosin pian se voi jäädä kapeaksi, mutta hyödynnetään nyt. Oli ihana päästä ratsastamaan koulusatulalla. Nyt jalatkin menivät automaattisesti sinne, mihin pitikin. Ratsastaessakin Roope oli virkeä, eikä tarvinnut hoputella.

Syksyn muuton aikana Roopen rokotukset menivät vanhaksi, joten se on nyt vielä huomisen rokotusvapaalla ensimmäisestä tehosteesta. Puolen vuoden päästä pitäisi muistaa taas.

Olen nyt haaveillut, että saisin Roopen Nuorten hevosten festivaaleille hyppäämään maastoesteitä elokuussa. Tästä syystä pitääkin ryhtyä hommiin tuon hyppäämisen kanssa. Sen verran epävarmuutta omassa tekemisessäni on, että en lähde yksin hyppäämään. Tarkoitus olisi viedä Roope maneesille valmentajan silmän alle. Tästä lisää tuonnempana, kunhan saan päivän sovittua.

Kotitallilla olisi tarkoitus mennä taas Outin tunnille katselemaan perusjuttuja ja etenkin korjaamaan mun istuntaa. Katselin juuri syksyn ratsastuskuvia ja ai että, miten etupainoinen istunta mulla onkaan...