Tarinaani

Ensimmäisen kerran hevosen selkään minut on nostettu ollessani kahdeksan kuukauden ikäinen nappula. Se on tainnut olla se ensimmäinen virhe, jonka jälkeen paluuta ei ole tullut. Serkkuni saivat suomenhevosen nimeltä Vekku joskus ollessani ehkä jotain kahdeksan vuotias. Tuolloin en uskaltanut oikein mitään. Muistan kun ratsastimme sillä kaksi päällä ja anelin armoa, että ei laukata se sattuu selkään. Samoinhin aikoihin olin aloittanut ratsastustunnit KT-tallilla Äetsässä. Sieltä mieleeni on jäänyt Emppu-poni. Eräällä tunnilla se vain seisoi keskellä kenttää ja opettaja huusi: liiku nyt senkin typerä poni. Silloin en pitänyt opettajasta ja tunneilla käyminen jäi. Myöhemmin aloitin kuitenkin uudelleen samalla tallilla. Tuolloin opettajana oli Saija Huupponen.

Taisin olla jotain kymmenen vanha käydessäni Saijan tunneilla. Olin myös hiihtolomaleirillä KT-tallilla. Halusin silloin estetunnille täysverisen ruunan Favoriten. No, eihän siitä tullut mitään. En saanut sitä yhdestäkään esteestä yli. Se oli kova isku, hirmu kilpailuhenkinen kun olin. Sitten Saija ratsasti sillä vähän. Sen jälkeen ei ollut ongelmia lopputunnilla. Saija taisi pitää vuoden verran tunteja, kunnes lähti pois. Silloin loppui minunkin käymiseni.

Pitkään pyytelin omaa hevosta. Muistan kun iskä sanoi veljelleen, että meille ei ikinä hevosta tule. Toisin kuitenkin kävi. Kuulin serkultani, että Favorite oli myynnissä. Minä innostuin heti. Siitä alkoi vanhempien taivuttelu. Vastauksina tuli milloin mitäkin, ei ole paikkaa, ei ole rahaa. No, minä otin puhelimen kauniiseen käteeni ja soitin tädilleni Maijalle ja kerroin tilanteen. Sovimme, että Feikku (Favorite) voisi tulla hänen talliinsa. Vaarin kanssa sovin rahoituksesta ja hän lupasi lainata. Sitten menin iskän juttusille uudelleen. Ei enää ollut tekosyitä. Niimpä äiti soitti KT-tallille ja kyseli Feikusta. Sovittiin, että eläinlääkärin tarkastus tehdään. Tämän jälkeen soitin Saijalla ja pyysin, että hän alkaisi valmentamaan minua. Niimpä minulle sitten 4.12.2003 saapui ensimmäinen hevoseni, jolla olin ratsastanut tasan kerran, leirillä.


FAVORITE:

Feikun kanssa opin kyllä paljon. Varsinkin sen, että en enää ikinä lastaa hevosta traileriin viittä, siis viittä (5), tuntia. En ikinä! Erään kerran ratsastin sitä pelloilla. Lunta oli yli polven. Feikku alkoi hieman kuumumaan laukassa ja päätin sitten ottaa sen ympyrälle. Pari ympysää taisi onnistu, kunnes se nakkasi minut selästä näyttävästi alas ja suuntasi itse kohti tallia. Ei siinä auttanut kyn rämpiä toista kilometriä umpihangessa. Tallille päästyäni herra odotteli lantalassa, paskalla. Fiksu mies. :)

24.7.2004

Keväällä Feikku tuotiin jo meille kotiin. Oli ihana nauttia omasta hepasta joka päivä. 24.7. oli aluekoulukisat Valkeakoskella. Itse menin siellä helppoa C:tä ja Saija meni Feikulla vielä helpon A:n. Seuraavana päivänä, 25.7.2004 lähdettiin Niinisaloon alue-estekisoihin. Estekoskeus taisi olla joku 80 cm. Neljä ensimmäistä estettä meni hienosti, kunnes tuli viides este. Hevosen lähtiessä hyppyyn kuului hirveä pamaus. Feikku tuli alas kolmelle jalalle ja luulin, että ohja oli mennyt sen jalan alle. Tulin alas selästä ja samassa ympärillä oli jo paljon ihmisiä. Feikun vasen etujalka roikkui polven yläpuolelta, jalka oli mennyt poikki. Vain nahka ja jänteet pitivät sen kiinni hevosessa. Se oli Feikun viimeinen esterata, jonka jälkeen se siirtyi vihreille laitumille. Kotiin palattiin surun murtamina, ilman hevosta. Illemmalla Maija kävi hakemassa Feikun lava-autolla kotiin. Sille oli laitettu kuoppa valmiiksi. Itse en halunnut nähdä sitä enää. Pyysin äitiä leikkaamaan hännästä ja letitetystä harjasta muiston. Haudan päälle laitettiin iso kivi ja kynttilä paloi siinä seuraavat päivät. Jouhet ovat minulla edelleenkin kaapissa.

Samana päivänä vannoin, etten enää ikinä milloinkaan hyppää esteitä.



FLEXI-BOY

Ei mennyt kauankaan Feikun lopettamisesta, kun oli jo aika etsiä uutta hevosta. Netistä katseltiin erilaisia ilmoituksia, mutta Flexin myynti-ilmoitus kiinnitti visusti huomioita. Tunne vahvistui entisestään, kun saimme ruunasta kuvia. Se näytti niissä niin omalta. Kävimme katsomassa Flexiä Salossa pariinkin otteeseen. Toisella kerralla mukana oli valmentajani Saija. En ollut ehtinyt ottaa Flexillä edes montaa hyppyä, kunnes Saija totesi, että eikähän tämä ole jo nähty. Minä siitä tietenkin vähän hätäännyin, että eikö tämä olekkaan hyvä vaikka se tuntui niin kivalta. Ilmeni kuitenkin, että se oli vain positiivinen kommentti, joten sovittiin eläinlääkärin tarkastus ja paperit alekirjoitettiin. Flexi tuli ensin parin viikon koeajalle, jonka aikana ilmoitimme pitävämme sen. Minun omistukseeni se siirtyi 5.9.2004.

Flexin kanssa tuli koettua myös kaikenlaista. Se oli maailman kiltein ja sympaattisin hevonen. Se oli hevonen, jolla isänikin uskaltautui lähtemään maastoon. Kerran kävikin niin, että isä oli unohtanut puhelimen kotiin, joten hän meni sitä hakemaan. Hevonen oli tietenkin mukana ja isä sitoi sen ohjista kiinni mattotelineeseen. Arvata saattaa kuinka siinä sitten kävikään. Flexi reppana pelästyi ja lähti juoksemaan karkuun, mattoteline perässään. Kuivurille asti se oli telineen kanssa päässyt, kunnes se oli irronnut ohjaksista. Flexi oli sieltä laukannut kauhuissaan tallille, josta isä sen löysi. Tästä opetuksena: älä sido hevosta a) ohjista b) mihinkään irtonaiseen. Flexin kanssa kisasin pieniä luokkia aina 50 cm korkeudesta 90 cm asti. Se oli kultainen luottoratsu. Sillä oli mukava harjoitella ja ratsastaa radalla myös aikaa.


Flexin (oikean puoleinen) kanssa hiihtoesteratsastuskisoissa Nuuksiossa 2006

Flexille tuli kuitenkin keuhkoputken tulehdusta, johon emme osanneet aikanaan reagoida riittävästi, jolloin se muodostui krooniseksi ja lopulta Flexi sairastui puhkuriin. Tuntui, että minun kohdallani ei oikein ollut tuuria hevosten kanssa. Flexin rasituksensietokyky oli jo heikentynyt, mutta emme halunneet luopua siitä vielä. Itse kuitenkin halusin kisata, joten oli aika ruveta etsimään toista hevosta rinnalle.

Vuoden 2006-2007 vaiheen paikkeilla alkoi uuden hevosen suunnittelu. Samalla oli myös aika miettiä sitä, mihin uusi hevonen laitettaisiin. Sen aiksisessa tallissa ei ollut kuin kolme paikkaa, joista yksi oli minun hevoselleni, kaksi karsinaa olivat serkkuni hevosille. Tuolloin mietittiin moneen otteeseen eri vaihtoehtoja. Selvää oli, että uusi talli pitää rakentaa. Epäselvää oli tallin koko ja sijainti.



WISTERIA VAN HET DELLEHOF

Uusi talli oli saatu alulle ja Flexin rinnalle löytyi Ylöjärveltä Pirttijoen Tiinalta Piksu-tamma vuonna 2006. Piksu ei kovin suuri ollut, mutta kiva ja helppo tammaksi. Sen kanssa kisasin esteitä 90 cm asti ja korkkasin ensimmäiset metrin radat, jotka silloin tuntuivat kovin suurilta.

Uudessa tallissa aloitti valmentajani pyörittämään ratsastuskoulua, joten siinä sivussa tuli ratsasteltua paljon erilaisilla hevosilla. Pikku hiljaa kuvioihin tuli myös kenttäratsastus. Piksun kanssa muutaman harrasteluokan radan kisasin. Sen pidemmälle emme päässeet, sillä sehän ei veteen mennyt. Tai meni, mutta pitkän keskustelun jälkeen. Kenttäratsastus alkoi itseäni kiinnostamaan entistä enemmän, joten menin valmentajani suomenhevosella yhdet tutustumisluokan kenttäkisat Niinisalossa syksyllä 2007. Maasto ei sujunut aivan käsikirjoituksen mukaan. Tippumisyrityksestä ja kolmesta kiellosta huolimatta päästiin kuitenkin maaliin hyvällä fiiliksellä. Silloin alkoi ankara pohtiminen lajivalinnasta ja päädyttiin lopputulokseen, että hevonen menee vaihtoon. Tällöin minulla oli vielä kaksi hevosta. Kesän aikana Flexi oli jo mennyt huonompaan kuntoon ja eläinlääkäri suositteli sen lopettamista. Niin sitten Flexi lähti Feikun perään 22.9.2007. Samoihin aikoihin Piksu laitettiin myyntiin.

Kuva: hurtta.net

Pian Piksulle löytyi uusi koti Tampereelta ja itse pääsin kunnolla etsimään uutta hevosta. Paria käytiin kokeilemassakin. Yksi kimo jäi erityisesti mieleen. Sen sanottiin hypänneen VaB:n maastoesteitä ja muutenkin hyppäävän hyvällä halulla, lisäksi sen piti olla näppärä koulussa. Perillä en enää tiennyt itkeäkkö vai nauraa. Hevonen ei esittäjällään hypännyt esteestä yli eikä sen puoleen näyttänyt hyvältä sileälläkään. Tokaisin äidille, että onko pakko mennä selkään. Päädyiin kuitenkin menemään. Muutaman kierroksen sillä menin ja pari kertaa ristikon. Tämä riitti minulle. Senkin jälkeen oli selkä kipeä viikon, kun sillä oli niin karmea laukka.

Olin Piksun kanssa käynyt Mäentaustan Mikon valmennuksissa Koski TL:ssä. Mikko itse asuu Saksassa, joten hänellä oli tiedossa pari hevosta siellä. Sain sitten videon katseltavaksi näistä hevosista. Toinen oli 6-vuotias tamma ja toinen 8-vuotias ruuna. Vastoin kaikkea järkeä ostimme ruunan pelkän videon perusteella. Eläinlääkärin tarkastuksen jälkeen se tuli laivalla Suomeen ja saapui omaan talliin 16.11.2007, jossa sille laitettiin kengät ja lähdimme suoraan Mikon valmennukseen Koskiin.


HERCULE POIROT

Hevonen oli nimeltään Hercule Poirot, kotoisammin Heksa. Heksan kanssa lähti kisakausi 2008 hyvin käyntiin, mikäli ei huomioida sitä, että olin itse käsi kipsissä muutaman viikon keskellä kesää. Tuolloin kisasin aluetasolla tutustumisluokkaa ja sairaslomastani huolimatta voitimme Hämeen alueen junioreiden rankingin. Vuosi 2009 oli viimeinen juniorivuoteni. Tuolloin oli siis selvänä tavoitteena junioreiden kenttä SM. Kevään ensimmäiset kisat piti olla Niinisalossa, mutta Heksalle tulikin paise kavioon, joten ne jäivät välistä. Luokkanosto SM tasolle, eli kansalliseen hevosten Helppoon tehtiin sitten Ypäjällä. Kisat sujui paremmin kuin hyvin, sillä johdin luokkaa ennen maastoestekoetta. Maaston jälkeen tajusin voittaneeni ensimmäisen kansallisen kenttäkilpailuni. Seuraava kilpailu oli sitten Keravalla, joka oli viimeinen startti ennen junnu SM:iä.

Kuva: hurtta.net

Ennen SM:iä olin nuoren suomenhevosen kanssa maastoesteillä treenaamassa. Huonoksi onnekseni se kuitenkin jäi esteeseen kiinni ja kaatui. Jalkani jäi sen alle. Este saatiin siirrettyä ja pääsin hevosen alta pois. Siinä ei muu auttanut kuin kiivetä takaisin selkään ja jatkaa treenejä, jottei mitään kammoa tulisi. Mitään vakavaa ei siis ollut sattunut. Seuraavana päivänä mentiin sitten lääkäriin. Onnekseni vain isovarvas oli murtunut ja nilkkaan oli tullut lommo. Seuraavat kolmisen viikkoa oli määrä kävellä kovapohjaisilla kengillä ja kyynärsauvoilla. Tuolloin SM:iin oli aikaa vähän reilu neljä viikkoa. Kysyin lääkäriltä niiden kohtalosta. Vastaus oli, että väliin jää. Harmitus oli suuri.

Siitä lähdettiin sitten kyynärsauvojen ja puukenkien kanssa kotia kohti. Tallilta sain liikutusapua Heksalle. Kolmisen viikkoa olin ratsastamatta, kunnes laitoin jalkaan kaverin vähän isommat ratsastuskengät ja kiipesin hevosen selkään. Varvas vihotteli välillä, mutta kyllä sen kanssa pärjäsin. SM:iin oli aikaa puolitoista viikkoa ja sinne oli päästävä. Niinpä kisoihin lähdettiin. Kouluokeen jälkeen olin toisena. Seuraavana päivänä oli maaston vuoro. Olin jo veryttelyssä hieman väsähtänyt ja radalla se iski kunnolla päälle. Alkurata meni kuitenkin hyvin, mutta hieman puolen välin jälkeen alkoi ongelmat. Ensimmäinen kielto tuli kulmaesteelle, toinen saman esteen vaihtoehtoesteelle. Viimeinen ratkaiseva kieto tulikin vedelle. Siihen päättyi SM taival ja kyllä se ärsytti, mutta mitä muuta kolmen viikon tauolla ja viikon ratsastamisella voisi odottaa.

Loppu kausi meni kuitenkin ihan kivasti ja voitettiin sinäkin vuonna junioreiden alueranking. Syksyllä hain edellisvuoden tapaan aluevalmennusrenkaaseen, johon jälleen myös pääsin, sekä maajoukkueeseen. Pääsimme siis kaudeksi 2010 nuorten b-maajoukkueeseen. Keväällä lähdin kahden joukkuekaverin kanssa Ruotsiin kahdeksi viikoksi treenaamaan ja kisaamaan. Matkaan tuli kuitenkin minulle tyypillisesti mutkia. Ensimmäisten kisojen jälkeen maastoestetreeneissä sitten sattui. Muistan lähestyneeni yhtä estettä, jonka jälkeen seuraava muistikuva onkin siitä, kun istun autossa ja katson kaverin ratsastavan hevosellani. Heksa oli jäänyt esteeseen kiinni ja kaatunut. Pitelin käsiäni sylissäni ja niihin teki kipeää. Soitin silloin valmentajalleni Suomeen, että ei kai mitään ole murtunut. Niinpä niin. Illalla soittelin uudelleen Saijalle häntä koipien välissä ja kerroin uutiset. Oikea käteni oli murtunut kyynerpäästä ja vasemmasta kädestä molemmat käsivarren luut ranteen yläpuolelta oli murtuneet. Hevoselle ei onneksi ollut sattunut pahasti. Tulin Suomeen sitten lentokoneella ja muut toivat hevoset perästä rekalla.

Ajattelin tuolloin, että taas on kausi pilalla. Olin pari kuukautta sairaslomalla, jonka jälkeen kävin vielä kahdet kisat. Ensimmäiset oli aluemestaruudet Kangasalalla tutustumisluokan tasolla ja toiset joukkue SM:t Niinisalossa kansallisella hevosten helpon tasolla. Yllätyksekseni kaudesta jäikin käteen aluemestaruushopea sekä joukkue SM kulta. Tämä jäikin viimeiseksi kaudekseni Heksan kanssa, sillä myin sen sauraavana kesänä.

Eli kesästä 2011 lähtien olin ilman hevosta aina siihen asti, kunnes ostin Roopen talvella 2012. Elokuussa 2013 otin Roopen rinnalle vuokrahevosen, jotta itse pääsen jo vähän ratsastelemaan oman tuntuman säilyttämiseksi.