sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Vompatti kärryilee

Eilen mennin tallille ajatuksena vain irtojuoksuttaa Roope, että se saisi purkaa paineitaan pois. Loimen alta löytyikin jo kovin karvainen kaveri. Eikä se ole enää pieni. Herra on kasvanut vähän joka suunnassa. RUokinnan muutos on ainakin tuonut siihen pyöreyttä, alkaa jo melkein olevan heinämahainen pallukka. NYt vain liikuntaa lisää niin eiköhän siitä hyvä tule.

Juoksutin Roopen irtona isolla kentällä. Meitä oli siellä kentällä kaksi hillumassa ihan sen takia, että Roope käyttäisi koko kenttää, eikä vain tallin päätyä.  Herra päästeli taas sellaista kiitoa kenttää ympäri, että välillä vähän hirvitte ehtiikö se kääntää ennen aitaa. Huoli oli onneksi melko turha. Hyvää teki kyllä Roopella tuo päästely. Sille tuli oikein hiki pintaan ja joutui käyttämään keuhkojaan kunnolla puuskuttaessaan.

Kävin sitten lopuksi kävelyttämässä Roopea. Oli ihana huomata, että se on taas oma täkkelä itsensä. Se seuraili koko ajan mitä pimeydessä tapahtuu, mutta silti se pysyy ihan hyvin hyppysissäni. Käytiin meidän pihassakin taasen vierailulla. Se on Roopelle melko mieluisa paikka, kun sieltä saa useimmiten leipää tai muuta herkkua. :)


Tänään ohjelmassa oli sitten taas kärryttelyä. Ensin käytiin kentällä juoksemassa vähän isompia virtoja pois. Kentälle mennessä ROope kyllä tiesi, mitä tuleman piti. Hyvä jos ehdin edes irrottamaan Roopen narusta, se oli jo sinkoamassa kentälle. Malttoi se kuitenkin odottaa.

Spurttailujen jälkeen suunnattiin sitten talliin. Siellä valjaat niskaan ja kärryt perään. Tässä loppuvaiheessa Roope vähän rupesi hermostumaan. Sille tuntuu aina olevan vaikeaa tämä liikkeelle lähtö. Päätettiin siis alkuun lähteä kahdella taluttajalla.

Roope hieman steppailee siinä vaiheessa, kun sitä irrotetaan ketjuista, mutta heti liikkeelle lähdön jälkeen se rauhoittuu. Kierrettiin tallin takaa ja etupihalle päästyämme toinen taluttaja jätettiin matkasta. Samalla minä rupesin hivuttautumaan kohti kärryjä. Liina nostettiin ohjaslenkin päälle ja kirjaimellisesti kampesin itseni kärryjen kyytiin. Siinä sitä sitten oltiin. Roopella oikeasti ajaettiin ja se meni minne käskettiin.

Käytiin tekemässä pieni lenkki läheisellä kodalla. Tulisikohan siitä matkaa joku 700 m, mutta se oli oikein sopiva. Hieman jännitystä meinasi tulla, kun taksi suhasi tietä pitkin ohi juuri, kuin olimme kääntyneet metsätielle. Tätä Roope hieman säikähti, mutta rauhoittui pian. Onneksi olimme jo ehtineet pois alta.

Paluumatkalla samainen taksi tulikin vastaan. Huidoin sieltä kärryiltä taksille, että pysähtyisi. Onneksi oli tuttu taksikuski, joka kiltisti jäi odottamaan. Hyppäsin pois kärryiltä ja menin vielä varmuudeksi taluttamaan, ettei tulisi mitään ikävää tilannetta. Taksin ohittaminen sujui kuitenkin hyvin.

Tämän taksin ohituksen jälkeen mentiin vielä pikkupätkä ravia, joka myöskin sujui kivasti. Roope myös himmasi melko hyvin käyntiin. Oli se ravaaminen muuten aika villin tuntuista pompittamista, kun ratsun ravi suuntautuu ravuriin verraten enemmän ylös päin. Vähän kuin olisi sänkipellolla ajellut. :)

Harmi, ettei ole nyt materiaalia Roopen ensimmäisestä oikeasta kärryajelusta.

Tästä on edistytty