maanantai 30. syyskuuta 2013

Kyykkärien video


Kyvyt Esiin 26.9.2013

Nyt vasta löytyi hetki kirjoittaa torstain Kyvyt Esiin -karsinnoista, jotka siis olivat Ypäjällä.

Torstaina letitin Roopen aamulla. Se söi samalla heiniä ruokakiposta, joten sain leteistä sopivan löysät hyppäämistä ajatellen. Roope matkusti taas hienosti. Olin varannut sille päiväkarsinan, jotta päivä olisi kaikille mukavampi. Perillä suuntasin suoraan maneesitalliin katsomaan karsinalistoja. Meillä sattui olemaankin karsinapaikka siiinä tallissa.

Roope ihmetteli hieman outoa tallia, mutta positiivista oli se, että se rupesi heti juomaan. Vieraassa paikassa juominen ei siis tuota tälle herralle ongelmia. Hyvä! Hieman se tuntuu kuitenkin olevan läheisriippuvainen, sillä poistuttuani näköpiiristä se alkoi huutamaan sillä kimeällä äänellään, mutta tuntui rauhoittuvan silti.

Olin jotenkin ajatellut, että irtohypytys olisi Opistohallissa, johon suuntasimme ensimmäisenä katsomaan. Yllätys olikin suuri, sillä eihän siellä mitään ollut. Pienen hetken ajan ehdin jo keräämään paniikkia, että mitä ihmettä. Katsottuani Ratsujalostusliiton sivut uudelleen löysin sieltä selkeän tiedon siitä, että hypytys olisi Wanhassa maneesissa.

Roopen kasvattaja, Kirsi, oli lupautunut auttamaan myös tarvittaessa. Soitinkin suoraan hänelle saadakseni hieman toimintaohjeita, sillä en itse ollut koskaan Kyvyt Esiin tapahtumassa ollut. Minulla ei ollut käsitystäkään, että pitäisikö jossain ilmoittautua tai tehdä jotain muuta, saisiko maneesille vain ilmaantua hevosen kanssa. Näihin sainkin Kirsiltä vastauksen, eli ei ainakaan ennen ollut ollut mitään ilmoittautumista tai vastaavaa, olivat vain huudelleet ovelta seuraavaa sisään.

Minulla oli isä mukana reissussa avustajana. Menimme maneesille katsomaan, miten siellä kuuluisi toimia. Maneesin ympäri oli laitettu kiertämään kuja, jota pitkin hevoset juoksivat. Jokainen varsa esiintyi vuorollaan yksin maneesissa. Ensin varsoja kävelytettiin kierros ympäri, jonka jälkeen ne päästettiin irti ja ne saivat juosta vapaana pari kierrosta siten, että estekuja oli vain puomikasoisa. Tämän jälkeen varsat otettiin kiinni ja aloitettiin varsinainen hypytys.

Kujassa oli ensmimmäisenä maapuomi, sitten pieni ristikko, yhden laukan päässä pieni apupysty ja viimeisenä yhden laukan päässä arvostelueste, joka oli ensimmäisillä kierroksilla pelkkä pysty. Roope meni kujaan rauhallisesti. Itse en kuullut mitään, mitä tuomarit puhuivat, enkä oikeastaan nähnyt mitään. Videolta jälkikäteen näkyy, kuinka ponnettomasti Roope hyppää ensimmäisissä hypyissä. Tuomari tulikin tästä minulta kyselemään. Tällöin tajusin vasta laittaa Roopeen himan enemmän painetta kujan alussa, jolloin hypytkin parani heti.

Näin noviisina en myöskään tajunnut esittää suorilla juostessamme kunnon ravia. Nyt menin sellaista itselle mukavaa nöpöhölkkää, jos taas olisi tajunnut juosta kunnolla niin olisi Roopekin päässyt näyttämään parempaa ravia, mutta ensi keväänä ollaan taas fiksumpia sen suhteen. Kujaan juoksuttamisen pääsenkin paikkaamaan jo parin viikon päästä, sillä Roope pääsi finaaliin. Vau! Täytyy vain onnitella kasvattajaa hienosta varsasta! Kiitos myös Kirsille videoinnista!

Roope sai aika hyvät arvostelut. Tosin sai myös nuhteita laihuudesta. Ne nuhteet menevät enemminkin omistajalle, mutta lihotuskuuri on nyt kunnolla päällä. Ruokaa herra saa nyt reilusti. Se syö päivässä Krafftin Groove 90-rehua 4 litraa, Racing Greenlinea litran turvotettuna, pari desilitraa öljyä sekä BE-vitamiinia ja lisäksi paaaljon heinää. Katsotaan saadanko tällä mitään aikaiseksi. Kasvattaja kyllä kertoi Roopen olleen viime vuonnakin kesälaitumen jälkeen melko kuivakka, voipi olla pojan ominaisuus.

Karsinnoissa arvioitiin siis sekä askellajit että hypyt. Ne oli seuraavanlaiset:

Askellajit:

Mekaniikka ja kyky kantaa itsensä: KA 6,9
Käynti: käynti on melko lyhyttä, puhdasta, melko energistä, 6,8
Ravi: tahdikasta, melko kevyttä, saisi olla irtonaisempaa ja matkaavoittavampaa, 6,7
Laukka: melko rytmikästä, hieman maata pitkin, hallitsee kehonsa melko hyvin, 7,2

Luonne ja yleisvaikutelma: KA 7,25
Halukkuus ja eteenpäinpyrkimys: saisi liikkua enemmän itse, kuuntelee ohjaajaansa hyvin, 7,0
Tarkkaavaisuus: 7,5


Hypyt: KA 7,8, sija 3. --> FINAALIIN :)

Tekniikka ja kyky: 8,1 (päivän parhaat tekniikkapisteet ikäluokassaan)
Rytmi ja tasapaino: hyvä
Etujalan tekniikka: hyvä
Takajalan tekniikka: hyvä
Selän toiminta: hyvä
Reaktiokyky: hyvä
Ponnistus: hyvä

Luonne ja yhteistyökyky: 7,5
Halukkuus ja eteenpäinpyrkimys: tyydyttävä, periaatteessa halukas, mutta tällä hetkellä voimaton
Varovaisuus: hyvä
Huomioita:hyvä asenne, mutta voimattoman oloinen ja laiha. Kasvanut voimakkaasti. lupaava, kunhan vahvistuu ja pyöristyy.

Reissusta kotiuduttiin hyvillä mielin ja taas uutta oppineena. Laitan videon näkyville kunhan selätän tekniset ongelmat, kuten tietokoneen epämääräisen sammuilun..




Perjantaiaamuna sainkin sitten vähän huonompia uutisia. Roopen tarhakaveri oli potkaissut sitä vasempaan takajalkaan. Nirhauman se oli siihen saanut tehtyä, mutta onneksi Roope ei jalkaa ontunut. Nyt vain kylmäillään ja pidetään hevonen liikkeessä, että turvotus laskisi. Eläinlääkäri sitä katsoi ja oli samoilla linjoilla, joten näyttäisi, että säikähdyksellä selvittäisiin.

Lauantaina puolestaan urheilin sen verran, että raspasin Roopen pitkäksi venähtäneet kaviot. Olen joka kerta tyytyväinen siihen, ettei minun tarvitse tehdä sitä työkseni, on se sen verran raskasta touhua. Hattua täytyy kengittäjille kyllä nostaa! :)


torstai 26. syyskuuta 2013

Huomenna kohti Ypäjää

Nyt se koittaa! Huomenna (tai oikeastaan tänään) auton nokka käännetään kohti Ypäjää ja Kyvyt Esiin-karsinnat voi alkaa.


Roope on tallissa pestynä. Saa huilata nyt tämän yön, muutenhan se on vielä ollut öitä ulkona. Aamulla aikaisin ylös ja letittämään poikaa. Tarkoitus olisi olla perillä jo puoli kymmenen maissa, jotta ehditään rauhassa ensin katselemaan ympärille. Roopelle on päiväkarsina varattuna, joten senkin on mukavempi päivä viettää.





maanantai 23. syyskuuta 2013

Touhuilua liinassa

Roope pääsi viikonloppuna koeajamaan tallin uudet ulkokarsinat. Hieman sitä jännitti mennä ovesta sisälle, mutta seurasi kuitenkin hyvin. Sen verran jännittävä paikka se oli, että tarvitsi kavereita huudella. Kuvassa näkyy myös Roopen uudet teddypehmusteet. Piti reppanalle ostaa pehmikettä, kun riimu oli hangannut leuan alta ja poskisolkien kohdalta. 


Lauantaina laitoin Roopelle suitset sekä suojat päälle ja vein kentälle irrottelemaan. Taas tuli todistettua, että vauhtia siltä ainakin löytyy :) Irtojuoksutuksen aikana pidin huolen, että se menee haluamaani suuntaan. Eli jos se oli vaihtamassa suuntaa, niin menin sen etupuolelle ja annoin reilusti painetta piiskan kanssa, jolloin se jatkoi oikeaan suuntaan. 

Pienen irrottelun jälkeen Roope jäi isolle ympyrälle ympärilleni. Pyysin sitä vielä pienemmälle ympyrälle. Eli esim. oikeassa kierroksessa käännän oikeaa hartiaani taaksepäin samalla astuen oikealla jalalla vasemman jalan taakse ristiin. Ikään kuin näyttäen hevoselle uuden ympyrän kehän. Näin peruuttaen jatkan muutaman askeleen niin, että saan hevosen haluamalleni ympyrälle. Tähän Roope vastaa todella hyvin, varsinkin oikeassa kierroksessa. Oikea kierros on myös itselleni helpompi. 

Piirsin pienen mallikuvan, jotta olisi helpompi selittää, miten saan sen muuttamaan ympyrän kokoa. 



Ympyrää isonnan puolestaan siten, että luon sen lavalle painetta piiskalla ja astumalla kohti lapaa. Ympyrän isontaminen on Roopelle selvästi hankalempi, mutta sekin onnistuu. 

Lopuksi tein vielä takaosan väistättämistä kertauksena. Roope oli minulla siis koko ajan irti. Esimerkiksi vasemmalle väistettäessä menin seisomaan sen eteen ja vein piiskaa vasemmalla kädelläni kohti sen takaosaa, samalla nostin oikeaa kättäni sen pään vieressä jarruksi. Heilutin piiskaa kevyesti paineen luomiseksi. Välillä en saanut riittävää reaktiota. Tällöin loin piiskalla isomman paineen heiluttelemalla sitä kiivaammin. Heti Roopen astuessa takajaloilla ristiin palkitsin sen vuolain kehuin ja taputuksin. Se on kyllä nopea oppimaan, muisti tämänkin asian edelliseltä harjoituskerralta. Tästäkin kaaviokuva alla.



Sunnuntaina päätin mennä juoksuttamaan Roopea liinassa pellolle, ihan riimun kanssa tällä kertaa. Poika käyttäytyi jälleen melko asiallisesti. Kerran se heittäytyi ulospäin samalla pukittaen minua kohti, tämäkin johtui siitä, että laitoin siihen painetta sen mennessä ristilaukkaa.


Roope osaa ääniavut aika hyvin. Niiden lisäksi käytän paljon myös kehonkieltä. Hidastettaessa askellajista toiseen astun sen lapalinjan etupuolelle ja vien piiskan selkäni takaa sen eteen jarruksi. Välittömästi Roopen siirtyessä hitaampaan askellajiin, palaan takaisin lapalinjalle ja vien piiskan omalle paikalleen.





Videot on kännykällä kuvattu, joten laatu ei ole mikään superhyvä. Editoimattomiakin ovat, mutta näkee niistä jotain. 





Minusta on tuntunut siltä, että Roope on kovin pieni. Koitan kuitenkin itselleni hokea, että se on vielä kaksi ja kaupan päälle myöhään syntynyt. Sunnuntaina koitin vähän mitata sitä. Aika silmämääräiseksi tulos jäi, mutta taisi olla jotain reilu 155 cm. Pitäisi jossain saada siitä virallinen mitta, niin ei tarvitsisi arvailla. Eiköhän siitä vielä kunnon heppa kasva. :)



sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Harjoitusnäyttelyt

Sain viikolla vahingossa idean viedä Roopen harjoitusnäyttelyihin. Selailin keskiviikkona hevostalli.nettiä ja huomasin, että viikonloppuna olisi Valkeakoskella mätsärit ja niiden viimeinen ilmoittautumispäivä oli juuri se keskiviikko. Ensin elin siinä uskossa, että näyttelyt olisi sunnuntaina. Seuraavana päivänä vasta tajusin niiden olevan jo launataina. Onneksi kuitenkin sain kyydin järjestettyä sopivasti.

Nuoren hevosen kanssa pitäisi tietenkin harjoitella uudet jutut aina ensin kotona, että vieraassa paikassa ei kaikki olisi aivan uutta. Tällä kertaa ei sellaisia kovin ehditty opettelemaan. Perjantaina laitoin ohjat kiinni suitsiin ja kävin kentällä vähän juoksemassa ja harjoittelemassa seisomista. Hyvin sujui ainakin silloin. 

Samalla tehtiin Roopen kanssa vähän takaosan väistöjä siten, että pyysin raipalla takaosaa ympyrän kaarella ulos päin käynnin tahdissa, eli sisätakajalan noustessa annoin raipalla vähän painetta. Mikäli reaktiota ei tullut, viuhuttelin raippaa voimakkaammin. Aina, kun sain toivotun reaktion, raipan paine loppui välittömästi. Hienosti Roope tätä teki. :)

Perjantaina oli vuorossa myös pesu, jotta poni olisi siisti seuraavana päivänä. Tapansa mukaisesti Roope oli kiltisti. Aina en edes muista, minkä ikäinen se on. Sitä voi ottaa korvista kiinni ja kääntää ne taakse, että saa päästää letkulla vettä naamalle. Kaverille käy kaikki.

Pesun jälkeen fleese päälle ja hännän selvitys. Laitoin hännän neljälle pienelle letille yöksi, jotta pysyisi auki. Yöksi Roope meni pihalle sadeloimen kanssa. Halusin jättää sen yöksi ulos kuten se muutenkin ulos, eikä reissulle tarvittisi ylimääräisiä pösöenergioita.

14.9.2013

Lauantaina aamulla oli vuorossa Roopen letitys. Itsekään en sitä ole viimeiseen kolmeen vuoteen tehnyt. Hyvin sujui kuitenkin. Poika käyttäytin hyvin, mitä nyt vähän pyöritteli päätä niskan letityksen kohdalla. Roopea ei haitannut sekään, että käytin jakkaraa letityksen yhteydessä.

Kuljetukseen en laittanut muuta kuin suojat etusiin. Tällähän ei kenkiä ole, joten niistä ei vaaraa aiheudu. Ainoastaan kuopiessa se voisi kolhaista jännettä pystytolppaan, joten jännesuojat sai riittää. Lastauksessa tein niin, että annoin painetta riimunnarusta vetämällä Roopen pysähtyessä. Heti, kun se lähti jälleen eteen päin, hölläsin narusta. Lastaus sujuikin hienosti. Palkkioksi se sai porkkanaa. 

Matka meni hyvin. Ainoa hetki, jolloin Roopen kärsivällisyys meinasi loppua, oli tankkauksen yhteydessä. Sen mielestä oli tyhmää jumittaa paikallaan.

Perillä äiti kävin ilmoittautumassa ja itse aloin laittaa Roopelle trailerissa suitsia. Keväällä se tirvaisi pääni trailerin seinään, joten siitä oppineena päässä oli kypärä ja trailerin etuovi kiinni. Tämä osoittautuikin hyväksi systeemiksi, sillä Roope piti päätä hienosti paikalla ja sain laitettua suitset hyvin päähän. Sitten vain autosta ulos. Matka oli Roopea kyllä sen verran jännittänyt, että löysempää kakkaa oli tullut aika reilusti ja sitähän oli sitten takajalkojen sukat ihan ruskeat. Tähän olin varautunut ja mukana oli vettä sekä sieni.

Laitoin Roopen riimusta riimunnarulla kiinni trailerin takaosaan. Siinä se seinoin hienosti ja sain itse pestä sukat puhtaaksi. Harjasin hevosen vielä kertaalleen ja pyydin kostealla sienellä irtokarvat ja pölyn pois.

Näyttelyälueella Roope käyttäytyi hyvin. Pari kertaa se säpsähti lampaita. Tilan ankoista ja possuista se ei välittänyt ollenkaan. Muutenkin se oli enemmänkin laama.

14.9.2013

Veryttelin Roopea vähän maneesissa juoksemalla. Taisin ehtiä vähän liikaa juoksemaan ja aikaakin vierähti. Olisi pitänyt huomata antaa sille vettä jo aiemmin, sillä parin tunnin päästä kun päästiin takaisin traikulle, se join mielellään. Käytös oli tosiaan oikeinkin hyvää. 

Arviointiin mennessä Roope meinasi hypätä minun päälle, kun joutui ylittämään valkoisen laudan. Eipä se tuosta silti kierroksia kerännyt. Ehkä olisi ollut hyväksi kerätä siitä vähän kierroksia, sillä se oli niin laama kuin vain voi olla. Liikkui se kuitenkin ihan ok, mutta ei luoja sitä rakennearvostelua. Siihen pysähtymisen jälkeen se lysähti aivan totaalisesti. Seisoi kuin mikäkin luuska, kaikki roikkui mahaa ja korviä myöten. En siinä saanut siihen ryhtiä yhtään lisää. 

Tuomarit kiinnittivät kaiken huomion sen huonoon yleiskuntoon. Se oli tuomareiden mielestä laiha ja lihasköyhä. En kylläkään tiedä, että huomasivatko sen ikää, mutta turha jossitella. Eikä sitä käy kieltäminen, etteikö se tällä hetkellä olisi laihahko, mutta on se kasvanutkin.

Muuten arvostelu oli seuraavanlainen:

Laatutyyppi: saisi olla parempi laatutyyppi, 7 
Runko: kevyt, korkeajalkainen, kaula hieman alas kiinnittynyt sekä lihasköyhä ja lyhyehkö, kattava lautanen, 7
Jalat ja Kaviot: hyvät jalka-asennot, 9
Käynti: hieman ahtaat liikkeet, mutta pitkä ja matkaavoittava käynti, 8
Ravi: suorat liikkeet, lennokas ravi, 9
Erityishuomioita: laihahko, vaikeuttaa arvostelua
Palkinto: III

Arvostelun jälkeen vuorossa oli kuvaus kentän toisessa päässä. Täällä Roope ryhdistyikin sitten heti. Se oli oikein helppo kuvattava. Korvat oli hörössä ja seisoi nätisti.

Kuvia löytyy ainakin täältä: http://kghaituva.kuvat.fi/

Roope reissusta kotiutuneena



Turvallisesti kikkaratukka tarhassa

Arvostelupaperi ja III-palkinto

Yhtä kaikki, reissu oli onnistunut siinä mielessä, että hevonen käyttäytyi mallikkaasti. :)

maanantai 9. syyskuuta 2013

Syksy on saapunut

Keväällä jo "pientä" hysteriaa aiheuttanut herpesvirus aiheutti peruutuksen Kyvyt Esiin tapahtumalle. Nyt syksyllä ne kuitenkin järjestetään, tosin pienemmässä mittakaavassa. Siinä on siis tähtäin tälle syksylle. Ilmoitin Roopen Ypäjälle karsintoihin, jotka ovat siis 26.9.

Laidunkausi päättyi elokuun lopussa. Kesä kului poikaporukassa, joka nyt vaihtui neitiseuraan. Tarhakaverina Roopella on nyt siis vuotias tammavarsa, jonka tarkoituksena on opetella ravurinuralle. Ensimmäinen kohtaaminen nuorisolla oli ollut melko kostea, sillä Roope oli nuollut tamman aivan läpimäräksi.



Kesän aikana kävin vuolemassa Roopen kaviot laitumella pariin kertaan. Viimeisen vuolun tein tuossa heinäkuun puolella, joten siitä oli kulunut aikaa joku puolitoista kuukautta ja kavioit olivatkin jo sen näköiset. Eivät sentään olleet aivan järkyttävät, mutta selvästi oli seinämässä jo ylimääräistä, joka ei pehmeällä pellolla tietenkään ollut kulunut ollenkaan. Pyysin kengittäjän vuolemaan Roopen kaviot, sillä halusin välillä ammattilaisen näkemyksen jalkojen tilanteesta. Jalat oli edelleen hyvin suorassa ja kaviotkin näyttivät melkoisen hyviltä. Olivat tosiaan kasvaneet hieman liikaa, mutta tosiaan hyvässä mallissa. Vuolun ajan Roope käyttäytyi hienosti. Antoi pitää jalkoja hyvin ylhäällä, eikä sitä haitannut vaikka kengittäjä käyttikin standia.

Roopen jalat ennen vuolua 5.9.

Ennen vuolua 5.9.

Vuolun jälkeen 5.9.

Vuolun jälkeen 5.9.

Roopen jalat vuolun jälkeen 5.9.

Lunki kaveri

Sunnuntaina harjoiteltiin irtohypytystä. Tein pikkukentälle seuraavanlaisen kujan (tai oikeastaan se oli lopulta tällainen):

------Maapuomi 
 Väli n. 3m
------Ristikko n. 40cm 
 Väli n. 7m
------Apueste pysty  n. 70cm 
 Väli n. 10,5m
------
------
Okseri n. 90 cm

Alkuun talutin Roopen läpi kujasta niin, että puomit oli maassa. Sitten päästin sen kujaan vapaana, kuten varsinaisessa irtohypytyksessä kuuluukin. Roope lähti hyvin innolla kohti kujaa. Vähän se sekoili jaloissaan, sillä välit eivät olleet alkuun aivan kohdillaan. Näitä sitten vähän säädettiin pidemmiksi. Esteitä lähdin nostamaan yksitellen kujan alusta lähtien. Lopulta kaikki esteet olivat jo ylhäällä. Tosin välit olivat vieläkin liian lyhyet, sillä Roope teki viimeisen välin yhdellä laukka-askeleella kahden sijasta. Luottavaisesti se kuitenkin meni kujaan aina uudelleen. Nyt jälkikäteen ajatellen olisi ollut parempi laittaa viimeinen väli heti alkujaan yhden laukan väliksi. 

Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa harjoituksia kohti tavoitetta. Pari kertaa ajattelin Roopen vielä irtohypyttää ennen Ypäjää.