lauantai 23. toukokuuta 2015

Huomenna kisoihin!

Tänään sitten valmistaudutaakin huomisiin koulukisoihin. Tarkoitus olisi siis mennä Niihamassa Helppo C 1: 2000. Tuossa viikolla muistelin ohjelmaa ja mietin, että missä välissä se käynti tulikaan. Jouduin sitten tarkistamaan ohjelman ja tosiaan, siinähän ei ole askeltakaan käyntiä. Siis kouluohjelma, jossa ei esitetä metriäkään käyntiä. Kummallista! Harmi sinänsä, käyntikin olisi Roopella aika kiva.

No, sen sijaan ohjelmassa onkin kolme askeleen pidennystä, joista yksi esitetään keventämättä. Onneksi kaksi muuta on keventäen, niin on tuolle nuorelle reilumpaa. Haasteeksi voi tulla peruutus kohta. Sitä ei olla vielä ihan hirveästi harjoiteltu. Se joko onnistuu tai sitten ei, mutta ressiä siitä en ajatellut ottaa.

Tästä pitäisi lähteä tallille ja pakkailla kamat valmiiksi. Ensin käyn ratsastamassa, mutta sen jälkeen ehtii järjestelemään kamoja. Tällä kertaa ajattelin ihan tehdä Roopelle kisoihin letit ja saa totutella kisatunnelmaan enemmän. Pitää vain muistaa tehdä riittävän löysät juuresta, että heppa saa kaulaansa laskettua.

Onneksi kisamatka ei ole pitkä, eli sellainen puolisen tuntia. Lähtöä toivoin luokan loppupäähän, ja olenkin nyt luokan viimeinen. Siinä mielessä se on kiva, että ei tarvitse lähteä kovin aikaisin, mutta tuomarit alkaa jo siinä kohtaa olla kyllästyneitä. Vaikka eipä se pisteiden metsästys nyt tällä kertaa ole prioriteetti numero yksi. Oleellisempaa olisi, että saisi hepan toimimaan ja ennen kaikkea rentoutumaan. Huomenna sitten selviää. Luokka alkaa 8.30 ja meidän lähtö on siinä 10 jälkeen, olisiko 5 yli. Eli ihan aamulla ei tarvitse olla paikalla.

Mitään pitkää veryttelyä en ajatellut tehdä, mutta sitäkin oleellisempaa on kävellä sen kanssa ja katsella maisemia, että nuorikko tottuu hieman ympäristön hälinään. Hevosia kuitenkin tulee olemaan paljon, sillä lähtöä on päivän aikana puolentoista sataa ja kahdella radalla mennään.

Pitänee lähteä sinne tallille niin ehtii muuallekin tänään. :)



1 kommentti:

  1. Tosi kivan oloinen blogi ja hienoja kuvia. Jään kyllä seuraamaan. Käyhän lukemassa minunkin blogiani, olipakerranhevonen.blogspot.com

    VastaaPoista