sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Erilainen viikonloppu

Tosiaan, tästä viikonlopusta tuli hieman erilainen. Tällä kertaa jäi ohjasajotreenit tekemättä, mutta sen sijaan energiaa on tullut purettua sekä tutustuttu uusiin juttuihin.

Perjantaina tulin vasta ehtoon edellä tallille, jossa oli juuri estevalmennus alkamassa. Tunnin jälkeen ajattelin näyttää Roopen Nykäselle. Tämä operaatio alkoi aika näyttävästi. Ensin, kun hain poikaa tarhasta, riimunnaru lipsahti kädestä. Siinähän se sitten käveli kohti tallia ja minä laitoin porttia kiinni. Ei herra onneksi kauas karannut. Eikä se oikeastaan edes karannut, minulta vain lipesi ote.

Kentällä Roope heittikin sitten sellaisen rallivaihteen päälle, että oksat pois. Hyvä, että pysyi edes pystyssä. Yritin sitä äänellä rauhoitella, turhaan. Otin sen sitten naruun, tarkoituksenani näyttää vähän raviakin. Ensimmäinen 30 metsiä meni hyvin, kunnes minä kolautin jalkani Roopen jalkaan ja kompstuin. Suorastaan heittäydyin siihen Roopen jalkojen eteen kurakylpyyn. Onneksi Roope ei tullut päälle, vaan lähti peruuttamaan. Minä yritin pitää narusta kiinni, mutta fleesekintailla ei onnistunut. Sinne herra sitten juoksenteli portille. Ai, että miten ärstytti. Tekevälle sattuu. Varsinkin kun on kyse minusta. Sain kuitenkin ravit esitettyä, ei siinä mitään. Roopekin käyttäytyi oikein mallikelpoisesti.

Lauantaina menin tallille vesileikit mielessä. Näin keväisin meille tulee järvi pellon tilalle,joten päätin hyödyntää sen. Ei muuta kuin Roopen harjaus ja kohti rantaa. :) Herra oli reipas. Ensin se oli vähän sitä mieltä, että varpaat kastuu, mutta tuli kyllä kiltisti perässä pienen tuumaustauon jälkeen. Tallikaveri kävi myös kahluuttamassa omaa hevostaan siellä. Pois lähdettäessä Roope ei oikein tahtonut pysyä Valten perässä, joten se rupesi hieman ilmapalloilemaan. Tästä syystä sitten harjoiteltiin matkalla poysähdyksiä taas pitkästä aikaa. Oli meinannut herralta käytöstavat unohtua. Onneksi ne löytyi pienellä pölyjen pyyhkimisellä.

Sunnuntailksi olin sopinut kaverini Lauran kanssa, että hän tulee ottamaan kuvia Roopesta, joten piti oikein huolella puunata Roope siistiksi ja leikata leuka- ja jalkakarvat sekä hakea Heksan vanha nahkariimu pojalle.  Mentiin ensin kentälle ottaan "muutamat" kuvat. Niitä meinaan tuli, ja paljon. Roope tosin ei ollut mikään hervoton energiapakkaus enää tänään, mutta kyllä siitä liikettäkin saatiin esille.

Iso kiitos, samoin copyright, tämän päivän kuvista kuuluu Laura Karhiniemelle :)



 









Kenttäilyjen jälkeen päätettiin vielä lähteä käymään "järvellä". 








Paluumatkalla päätin koittaa, mitä Roope tuumaisi haudasta. Hetken aikaa se sitä mietti ja totesi sen olevan ylitettävissä. Hieno ja rohkea poika, joka ei pienistä hätkähdä :)








2 kommenttia:

  1. Makeita kuvia! Ihan näyttää Roope jo mieheltä eikä pikkupojalta :D

    VastaaPoista
  2. Juu, näyttää jo aikuisemmalta. Viä tosin sais tulla lisää mittaa :)

    Oli kyllä tosi kiva ku sai tallille, jonku ottaan kuvia :)

    VastaaPoista