Viikonlopun suunnitelmat ei mennyt aikataulujen osalta ihan putkeen, mutta ei pahasti pieleenkään. Lauantaina ei ehditty ohjasajamaan, mutta torstai ja perjantai onnisti. Torstaina lähdettiin liikenteeseen ensimmäistä kertaa yhden taluttajan kanssa. Ongelmia ei pahemmin ollut. Kerran jouduin herraa hieman enemmän narunpäästä avustamaan, mutta muuten se jo tietää, mitä niillä ohjilla tarkoitetaan. Käytiin tekemässä sellainen pieni lenkura tiellä ja naapurin parkkipaikalla, jossa sitten harjoiteltiin myös kääntymisiä. Aluksi Roope oli hieman hämillään, kun käännyttiin taluttajasta pois päin. Ymmärrys kuitenkin säilyi sillä, että taluttaja kiersi hieman Roopen etupuolelle, jolloin se tavallaan työnsi hevosta pois päin.
Perjantaina kuvio oli suunnilleen sama. Homma sujui jo kuitenkin niin hyvin, että minä taluttajana rupesin jäämään taaemmas ja taaemmas. Lopulta olin jo Roopen lautasten kohdalla ja jopa hieman takana. Herra toimi oikein hienosti. Tässäkään tilanteessa se ei tehnyt mitään ihmeitä. Kyllä vain joutui toteamaan, että Roope osaa ohjasavut, piste. :)
Tänään lähdettiin taas ohjasajoreissulle. Homma tuttu, eli minä liinassa ja Ansku ohjissa. Lähdettiin tielle kävelemään ja mentiin konehallille asti. Jäin jo heti alusta alkaen melko taakse, melkein ilman taluttajaa siis mentiin. Parkkipaikan ohi mentäessä hieman Roope kyseli, että mennäänkö me oikeasti tänne. Ennen postilaatikoita se sitten oli jo vähän sitä mieltä, ettei mennä. Tällöin tarvittiin hieman taluttajan henkistä tukea, jonka jälkeen päästiin matkaa hyvin jatkamaan. Takaisin päin tullessa kävelin jo Anskun rinnalla ja liinan olin heittänyt ohjaslenkin päälle, eli käytännössä mentiin ilman taluttajaa. Ansku sitten sanoikin, että voisin mennä irroittamaan liinan.
No, näin toimittiin. Tarkoitus oli siis tehdä niin, että irroitettuanin liinan minun piti ikään kuin jättäytyä taakse Anskun rinnalle. Ensimmäiset 10 askelta meni hyvin, kunnes Roope päätti, että nyt ei mennä suoraan eikä oikeastaan mennä mihinkään. Tästä sitten pyydettiin ensin nätisti maiskuttelemalla ja kevyesti ohjalla heiluttelemalla. Aluksi se ei ottanut kuuleviin korviinsakaan vaan katseli taakse päin meitä. Kevyet avut eivät tuottaneet tulosta, joten lisättiin apuihin voimakkuutta. Tästäpä herra kimpaantui. Se oli sitä mieltä, että tehkää itse, minä käännyn ja vähän koitan peruuttaa. Tilanteestä päästiin kuitenkin liikkeelle. Onneksi. Todettiin siis, että nyt ei ollut hyvä hetki, joten otettiin herra takaisin liinaan. Saman tien, kun olin saanut sen liinaan, jättäydyin taas Anskun vierelle, tai oikeastaan taakse, ja heitin liinan ohjaslenkin päälle. Eli oikeasti tilanne oli ihan sama kuin taluttajaa ei olisi. No, alku taas näin ihan hyvin, kunnes se taas pysähtyi. Pyydettiin nätisti, ja sitten hieman enemmän, mutta ei todellakaan kovaa. Siitä se sitten otti itseensä ja pisti takajalat alleen, peruutusvaihteen päälle ja heitti nupin ylös. Siinä tulikin minulle kiire päästä Roopen edelle ohjaamaan sitä oikeaan suuntaan ja samalla se sai ohjista myös kunnon huomautusta, että tämmöinen peli ei vetele. Siitä lähdettiin taas jatkamaan. Eikä mitään ongelmaa. Prkl. Ansku totesi hyvin kuvaavasti. "Tässä hevosessa asuu pieni mulkku." Hevonen osaisi hyvin kulkea ilman taluttajaa. Se tietää tasan tarkkaa, mitä sen pitää tehdä ja mitä siltä odotetaan.
Jatkettiin siitä matkaa, minä taas siellä Anskun perässä. Olitiin me sellainen possujuna. Hienosti se meni. Hittolainen sanon minä. Ansku suorastaan luki ajatuksiani ja sanoi, että mennään vielä pikkukentälle. Täällä sitten irrotettiin Roope taas liinasta. Tällä kertaa se onnistui paremmin. Kävelin ensin pienen matkaa Roopen pään vierellä, josta hiljalleen erkanin. Tadaa! Se toimii sittenkin! Hienosti sujui kentällä ohjasajo ilman taluttajaa. :) Kuinka siistiä. No, okei. Saman ikäset tallikaverit tekee neljän kilsan hölkkälenkkejä, mutta Roope vasta opettelee. On se toki aloittanutkin harjoituksensa paljon myöhemmin ja harjoittelee harvemmin.
Muutaman hienosti suoritetun kiemuran ja ympyrän jälkeen lähdettiin kohti tallia. Portista pihalle päästyä Roope heitti taas käsijarrun päälle. Tästä tilenteestä päästiin kuitenkin hyvin ulos. Tallin päädyssä olevan lipan kohdalla oli vähän pelottavaa, joten menin henkiseksi tueksi ja Roope selvisi ohi pahan kohdan.
Vitsit, että on kiva tunne, kun huomaa oman varsan edistyneen. Varsinkin, kun tietää lähtötilanteen olleen nolla. :) Piti ottaa siitä kännykällä pari kuvaa. Laatu ei ole paras, mutta hieno se on.
Päivä ei tähän vielä loppunut. Illalla oli vielä vuorossa vuolu. Tällä kertaa raspia en heiluttanut minä. Itsehän olen sen melkolailla itse raspaillut. Jankkari on pari kertaa vuollut. Nyt halusin kengityssepän katsomaan kavioita, etten tee mitään vahinkoa varsan jaloille. Tuomio ei onneksi ollut aivan kaamea. Näin kun ne luettelee, niin kuulostaa paljolta. Mutta onhan se niinkin, että pienet jutut vaikuttavat paljon. Joka jalkaan tuli hieman fiksauksia. Kaikista jaloista siistittiin hieman säteitä lisää, sillä niiden reunat olivat röpelöiset. Oikean etujalan kanta oli matalempi, jonka huomasi siitä, että polvet olivat hieman eri korkeudella. Vasemman etujalan sivuprofiili on kuitenkin kunnossa. Siinä on hyvä kulma, sillä kavio on samassa linjassa vuohisen kanssa, oikeastaan se on suora jatkumo vuohiselle. Samassa jalassa oli kuitenkin aivan aavistuksen pidempi kavion ulkoreuna, josta otettiin hieman raspilla pois. Kavion pohjasta siistittiin myös kärjeltä. Ensin katsoin hieman kauhistuneena. Apua! Kerroin Juhalle, millä ajatuksella olen kavioita raspannut. Sain hyvän perustelun sille, miksi hän anturan puolelta otti tavaraa pois. Hänen pointtinsa oli se, että kavioluun pään kohdalla oleva kohouma, jollainen Roopella siis oli, painaa kavion sisustaa. Loogista oikeastaan. Siitä olimme samaa mieltä, että anturan tulee olla mahdollisimman paksu.
Oikeasta kaviosta säästettiin kannat ja otettiin varpaalta lyhemmäksi, jotta saatiin kavio sivuprofiililta paremmaksi, ja itse asiassa polvet tulivat heti samalle korkeudelle. Samasta jalasta pudotettiin hieman sisäreunaa, joten kavio tuli myös lateraalisesti samaan tasoon. Vasen takakavio oli oikeastaan karkeimmin vinossa. Se oli kallistunut ulkoreunalle, joten sisäreunalta hieman alas ja reippaasti lyhempi varvas. Oikea takajalka oli oikeastaan päinvastainen, eli siinä taas sisäreunalla oli hivenen liikaa korkeutta verraten sisäreunaan. Siitä myös lyhennettiin varvasta ja ulkoreunaa laskettiin. Parasta tässä oli se, että sain roppakaupalla lisää oppia ja varmistusta omalle silmälleni. Näillä jatketaan. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti