perjantai 15. helmikuuta 2013

Voihan rupi

Tämä viikko olikin hieman harvinaisempi, sillä pääsin torstaina tallille. Ohjelmassa oli taas hieman juoksuttamista niin irtona kuin liinassa.

Tosiaan, kuten otsikossa lukeekin, nyt on Roopella silmäkulmassa jotain ihme rupea. Aluksi luulimme sen olevan vain kolhaisu jostain poikien painista, mutta nyt se on hähän levinnyt. Voi per**! Oikean silmän päällä ja silmäluomella on karvaton alue, joka on isohko ja kovaa rupea. Samaa rupea on myös vasemman suupielen ympärillä sekä oikeassa poskessa. Huomenna selvitetään eläinlääkäriltä, että mikä mahtaisi olla kyseessä. Miten tuleekin mieleen lause: Huoleton on hevoseton. Okei, ei se vaikuta miltäänvakavalta, mutta ärsyttää silti. Toivottavasti menee pian ohi.

Mutta siis, torstaina Rompulalla oli ohjelmassa suojat ja juoksutusvyö. Suitsia nyt ei enää niin lasketa :)
Sain Anskulta lainaan s-koon säärisuojat ja ne oli Roopelle ihan hyvän kokoiset eikä herra niistä mitään välittänyt. Eikä tuo oikein ollu tmoksiskaan siitä juoksutusvyöstäkään. Laitan sen aina ensin melko löysälle ja sen jälkeen vasta hiljalleen kiristelen.

Pikku-kentällä päästin Roopen ensin irti juoksemaan. Tällä kertaa se ei esittänyt minkään valtakunnan pukkikoikkaloikkia. Annoin sen ensin vähän liikkua itsekseen ja otin sitten liinan päähän kiinni. Tästä lähetin sen taas ympyrälle. Se on niin valtavan nopea oppimaan asioita. Pitää kyllä olla sen kanssa tarkkana ettei opeta asioita päin honkia. Roope tuntuu reagoivan hyvin tuolle kehonkielelle. Kun haluan sen raviin, otan itse isompia ja hieman ravimaisia askelia sekä maiskutan samalla. Tämä tuntuu toimivan myös laukan kanssa. Eli sitten minä näytän mallia laukka-askelilla ja Roope tekee kilttinä poikana perässä. :) Kyllähän se välillä sinkoilee siinä liinassa ja heittää muutamat pukit. Välillä se pukittaa minua kohti, kun pyydän sitä laukkaan, tällöin olen käskenyt sitä lisää eteen päin. Näin siksi, että en halua sen uhittelevan missään mielessä.

Hieman olen tutustunut tässä mennen talven mittaan sellaiseen metodiin kuin Streightiness Training. Tämän on "kehittänyt" Marijke de Jong. Tämä vaikuttaa mielenkiintoiselta ja järkeenkäyvätä ajatusmaailmalta. Suosittelen myös tutustumaan. Netistä saa ladattua hänen opuksensa ilmaiseksi. Se on kyllä englanniksi, mutta on todella helppolukuista. :)

No, tähän loppuun vielä pari videota viime viikonlopun juoksutuksista. Edelleen ovat siis editoimattomia :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti