perjantai 22. helmikuuta 2013

Aina vaan pahenee...

Niinhän siinä nyt sitten kävi, että se "rupi" on sientä. Eräs nimeltä mainitsematon käyrä on kyllä hieman korkealla tällä hetkellä, mutta ei voi minkään. Nyt siis ohjelmassa on Imaverolilla käsittelyä. Oikeasti sillä kuuluisi ensin pestä koko hevonen ja sitten jatkossa vaurioituneet alueet uudelleen, mutta vielä ei ole ollut mahdollusuutta pestä sitä kokonaan, jotan nyt on kaksi kertaa laitettu pään alueelle sitä. Maanantaina olisi tarkoitus pestä poika kokonaan. Huoh mikä ruljanssi edessä!

Onneksi Roopen riimu on jo valmiiksi hajalla, niin sen saa heittää sitten roskiin kun hoito on tehonnyt. Vielä pitäisi etsiä netin syövereistä jokin paikka, josta saisi ostaa pesukoneeseen laitettavaa desinfiointiainetta. Saisi sitten sillä pestä harjat ja muut välineet.

Eli maanantaina pestään poika kokonaan Imaverolilla ja sen jälkeen naamassa, ja nyt myös lavalla, olevat vaurioalueet 3-4 päivän välein. Ohjetta kun luin, niin siinä kehoitettiin vielä rapsuttamaan rupea pois, jotta kaikki itiöt saataisiin tuhottua. Varsinaisestihan sieni ei koskaan lähde pois, mutta infektio voidoon hoitaa.

Olin niin suunnitellut, että ensi viikolla laittaisin Roopella valjaita ja muuta sellaista kun kerran itselläni on loma, mutta katsotaan mitä tästä nyt tulee. Prkl.

Näin sitten tällä kertaa.

3 kommenttia:

  1. Voi ei! Tosi ikävä juttu tuollainen. Mistäköhän se on peräisin? En ole itse törmännyt moiseen aikaisemmin. Tsemppiä sinne!

    VastaaPoista
  2. Muakin kiinnostaa tietää mistä tollanen sieni voi tulla? Osaa vaikka itse vältellä/tunnistaa oireet jos omalle kohdalle sattuu.

    Onpas roopesta tullut jo iso poika! Kattelin uusimman postauksen kuvia, niin kyllä mun silmään näyttää kasvaneen taas lisää .:)

    VastaaPoista
  3. Onneksi tosiaan näyttää vastaavan hyvin tuohon Imaveroliin. Voisin kirjoittaa seuraavaan postaukseen siitä sienestä lisää ja ottaa vaikka pari kuvaakin, tosin nyt ne näyttää jo paremmilta.

    Oon Noora ihan samaa mieltä! Oon katteellu, et se on jo kasvanu nii paljon, ja hyvä niin :)

    VastaaPoista