lauantai 29. joulukuuta 2012

Pientä flunssaa pukkaa ja kuolaimia...

Tosiaan tänään huomasin, että Roopen sieraimista tuli pakua valkoista räkää. Kuumetta ei kuitenkaan ollut. Taitaa olla tervetuliaisflunssa. Onhan sillä aika moni asia muuttunut pienen ajan sisällä, joista isoimpana tallin vaihto. Seuraillaan tätä nyt tarkemmin, siksi en tänään herraa irtojuoksuttanutkaan vaan harjoittelimme vain kuoaimia.

Eilen sanoin kaivavani kolmipalauolaimet esille, mutta ei ne löytynytkään niin helposti. Sen sijaan käsiini osui hieman ohuempi kumikuolain, joka tosin on D-renkaalla. Tässä vaiheessa se ei niin haittaa, mutta myöhemin pitää kehittää jotain muuta. Haluaisin kolmipalan siksi, että se ei muodosta painetta kitalakeen ja silti liikkuu suussa. Jotenkin tuntuu, että suora voisi olla vielä liian kankea vaikka pehmeä onkin. Ohjien kanssa D-rengas mielestäni vaikuttaa kitalakeen vielä enemmän kuin tavallinen nivel, sillä kuolainrengas ei pääse pyörimään.

Eilen Roopen kanssa harjoiteltiin siis D-rengas nivelellä. Kyllä se vielä maiskutteli suutansa reilusti, mutta tällä kertaa se näytti hieman paremmalta ja poskiremmitkin olivat sopivan mittaiset. Herra ottaa kuolaimet melko hyvin suuhun. Otan pään kainaloon ja tarjoan kuolaimia kämmelellä. Välillä pujotan peukaloa suuhun, mutta mielestäni Roope kuitenkin ottaa kuolaimet hyvin. Vaikka se nostaakin hieman päätään, ei suitsien pujottaminen korvien taakse ole hankalaa. Saan hyvin pujotettua korvan kerrallaan. Tänäänkin laitoin kuolaimet samalla systeemillä ja hyvin onnistu. Ehdin napsasemaan kuvankin ohimennen. Laatu ei tosin ole päätä huimaava, sillä mitään järkkäriä en omista.

Roope, kuolaimet kolmatta kerta

 Roope poseeraa



Viimeksi hehkutin kuinka torstaina Roope onnistui kerran seuraamis-pysähtymisessä irrallaan. Eilen juoksuttamisen lomassa tein samaa vielä uudelleen. Tällä kertaa se onnistui jo kahdesti ja ymmärsin lopettaa siihen. Viime kerralla puhuin myös niiden takakavioiden lyhentämisestä. Tällä kertaa otin raspin kauniiseen käteen ja lähdin koittamaan. Herra käyttäytyi hienosti, tosin sen kaviot ovat kyllä kovat.Lähti siltä hieman, mutta vain nimeksi. Pitää varmaan odottaa vuolijaa.

Lupasin myös kuvan Roopesta ja Reinosta, joten tässä myös tarhakaveruksista pari kuvaa



 Reino oli eilen koelähdössä ja suoritti sen näytösluonteisesti. Onnea Reino!


Roope

  Talli ulkoa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti