Roope sai kaveriltani joululahjaksi omenan makuisen Likitin. Roope ei tainnut heti tajuta sitä, mutta ehkä se vielä sen hoksaa. Tässä kuvakin siitä, tosin meillä on eri mallinen ja värinen.
Serkkuni tuli katsomaan Roopea ja samalla tarjoutui hyvä tilaisuus totuttaa poikaa siihen, että muutkin käsittelevät sitä kuin minä. Itse harjasin Roopen, siitä se nauttikin kovasti. Oli tainnut useamman päivän harjaamattomuus laittaa nahan kutiamaan. Laura putsasi Roopen kaviot ja herra käyttäytyi mallikkaasti. Yhdessä katselimme Roopen kavioita ja totesimme niiden olevan melko hyvän malliset. Takakavioita pitäisi kyllä varpaalta vähän lyhentää, muuten ovat oikein hyvät. Säteet ovat isot ja kaviot pyöreät. Kantoja ei ole kasvanut liikaa, joten säteen pitäisi olla kunnossa ja terve. Hevonenhan korjailee omia kavioitaan sen mukaan missä kunnossa ne ovat. Mikäli säteessä on sientä, joka tuottaa samalla myös kipua, hevosen kaviot rupeavat kasvamaan enemmän kannalta. Näin se poistaa painetta säteeltä ja kipu vähenee. Myös hevosen askel muuttuu varoessaan kipeitä säteitä. Eli normaalistihan hevonen laskee ensin maahan kavioin kannan ja sitten varpaan. Kipeän askeleen tunnistaa taas siitä, että hevonen askeltaa varpaalta kannalle. Roopella kaikki onneksi näyttää olevan kunnossa. Säteet ovat selvästi tällä hetkellä uusiutumassa, sillä niistä kuotiutuu palasia. Pitää vain olla tarkkana ettei niihin jää mitään taskuja, joihin sienet pääsee pesimään. No tämä tästä aiheesta.
Siinä harjaamisen lomassa Roope pääsi kokeilemaan ensimmäisen kerran elämässään kuolaimia. Laitoin suitsiin kiinni paksut kuminivelet. Tarkoituksena oli laittaa ne päähän hetkeksi, antaa porkkanaa ja ottaa pois. Minua ei yhtään epäilyttänyt ottaisiko Roope kuolaimia suuhun, ennemminkin se, että mitä se meinaa niistä päässä. Ropsu otti kuolaimet hyvin suuhun, mutta sitten alkoi melkoinen maiskutus. Mitkä nämä oikein ovat, se tuntui ajattelevan. Jouduin vielä päässä kiristämään poskiremmejä, sillä kuilaimet olivat aivan liian alhaalla. Tämä vähensi maiskuttelua hieman. Annoin vähän porkkanaa pienissa paloissa, mutta kuolaimet taisi olla sen verran paksut ettei syöminen oikein toiminut. Sitten otin ne pois. Taisivat olla ensimmäisellä kerralla päässä jonkun 30 sekuntia. Harjasin Roopea hieman välillä ja toistin kuolainten laiton uudelleen. Edelleen se otti ne hyvin suuhun. Hieman Roope kyllä nosti päätä kun olin pujottamassa niskaremmiä korvien taakse. Muuten meni ihan hyvin vaikka se kuolaimia maiskuttelikin.
Kuolain operaation jälkeen mentiin vielä kentälle. Annoin Roopen ensin purkaa energiaa irrallaan. Harmi ettei ollut kameraa, olisi tullut hienoja köyrypukkikuvia. Mutta täytyy todeta, että sillä hevosella pääsee vielä joskus lujaa. Kyllä se niin siisti laukka on. Voisinkin tähän laittaa videon, jonka sain kasvattajalta kun Roopea kyselin.
Sen verran vielä hehkutan tähän kuinka sain loistavan onnistumisen kokemuksen Roopen kanssa. Tehtiin ensin narussa muutama väistämisjuttu. Lähdin siin kävelemään kohti sen takapäätä ja sen piti väistää lähtemällä perääni tälle pienelle ympyrälle. Se meni ihan hyvin, mutta itse kohokohta tuli sen jälkeen. Päästin Roopen narusta irti ja lähdin kävelemään eteen päin pyytäen sen seuraamaan. Roope lähti perääni. Sitten pusähdyin, jolloin Roopen pitää pysähtyä sille seisomalle. Se teki niin! Pysähtyi taakseni samalta seisomalta. Jes! Vielä selvennykseksi vähän omasta filosofiastani. Jos seison hevosen edessä kohtisuorassa, se ei saa tulla eteen päin, tällöin ovi on ikään kuin kiinni sille. Jos taas olen hieman sivuttain sitä kohti, hevonen saa tulla eli ovi on auki. Hienon hetken jälkeen onnistuin tekemään sen kuulisan "kerran vielä"-virheen. Eihän se sitten enää onnistunut, mutta ei se mitään. TIedän, että se onnistuu.
Tänään kaivankin kolmipalani jostain esille ja koitan niitä. Luulen niiden olevan paremmat, sillä ne ei ole aivat niin paksut kuolaimet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti