Viime viikonloppuna käväisin sen verran Roopen kanssa leikkimässä, että heitin sille valjaat niskaan. Tarkoitus oli vähän muistuttaa sitä niiden olemassaolosta. Varuisteiden laittamisesta se ei oikeastaan ollut moksiskaan.
Menin juoksuttamaan sen pellolle. Siellä se ontoi kyytiä itselleen. Pari kierrosta se meni ensin ravissa hillitöntä vauhtia ja tämän jälkeen heitteli taas niitä kuuluisia pukkejaan. Taisi poikaa vähän häntäremmi ärsyttää. Muutamat pukkisarjat se viskeli, mutta rauhoittui sitten.
Eilen vuorossa oli ohjasajo. Tällä kertaa Roope vähän protestoi silojen laittamista. Se rupesi sotkemaan takajaloilla ja punki mua kohti. Kerran sille murahdin niin pelleily loppui kuin seinää ja Roope seisoi nätisti käytävällä. Varusteina oli siis silat rinta- ja häntäremmeineen, ohjat, korvahuput, kieliside, suitset ja liina.
Liikkeelle lähdettiin taluttajan turvin ohjasajaen. Tämä reissu sujui oikein mukavasti. Kierrettiin tallin vierelle valmistuva maastorata ympäri ja poika liikkui oikein reippaasti kävellen. Välillä se olisi ennemmin juossut. Roope tuntuu selkeästi tietävän, mitä ohjasotteet meinaavat, sillä kääntymiset sujuvat aikas hyvin taluttajan sompailuista huolimatta.
Roopella oli sen verran virtaa, että juoksutin sitä irtona kentällä vielä lisäksi ja vähän väistättelin takaosaa.
Tänään käytiin tekemässä toinen ohjasajolenkki samalla varustuksella. Homma lähti liikkeelle melko hyvin, kunhan päästiin ensin tallista ulos. Roope tahtoo olla lähtövaiheessa kovin malttamaton ja rupeaa steppaamaan käytävällä.
Aluksi tehtiin lenkkiä tallille johtavalla tiellä ja pellolla. Sitten tuliin tallin edestä mäkeä ylös tallin taakse. Uusien ulkokarsinoiden kohdalla Roopea vähän jännitti. Tallin takana tehtiin ympyrä vasemmalle ja oli tarkoitus kääntyä trailerin vierestä oikealle takaisin talliin. Tämäpä ei ihan niin yksinkertaista ollutkaan. Roope rupesi viskomaan päätään ja pysähtyi, jonka jälkeen sitä pyydettiin äänellä naksutellen eteen. Roopehan siitä kiukustui ja rupesi peruuttamaan. Edelleen käskettiin äänellä eteen ja nyt mukana myös ohjat. Komentamisesta suivaantunut poni rupesi entisestään peruuttamaan ja tarjoamaan takajalkojaan, kunnes se hyppäsi pariin otteeseen pystyyn. Minä pidin liinasta vastaan ja koitin omalta osaltani saada Roopea etenemään. Tästä tilanteesta päästiin jatkamaan ja tehtiin isolla kentällä lenkki.
Uudella yrityksellä kohti äsken vaikeaksi koettua paikkaa. Taas sama homma. Tällä kertaa olin valppaampaa vetämässä liinasta, mutta ei tuntunut kauhesasti auttavan. Siinä Roopen mahakarvoja ja kavion pohjia katsellessa ehti miettimään, että toivottavasti se ei laskeudu päälle. Tilanteesta päästiin, mutta vielä joutui tekemään uuden kierroksen kentällä. Puhuttiin siinä kentällä, että on tuo perusjärkevä eläin, mutta pieni demoni siinä kyllä asuu. Sen ego ei oikein tahdo kestää sitä, että joku muu sanoo viimeisen sanan siitä, mitä tehdään.
Kolmannella kertaa olin vielä lähempänä Roopea. Tällä kertää menin jo hieman sen edelle näyttämään suuntaa kohti tallia. Nytkin se hieman provosoitui, mutta kaikki neljä jalkaa pysyi maassa ja päästiin sisälle talliin.
Pohdittuani tätä episodia mietin, että ehkä ensi kerralla Roopea voisi hieman juoksuttaa ensin, ettei se olisi aivan niin täynnä virtaa. Osaltaan energisyyteenkin on vaikuttanut se, että sen väkirehumäärää on lisätty, mutta ei sen luonnettakaan voi kiistää.
Katsotaan miten tämä ajoprojekti tässä etenee. Periaatteessa Roope kyllä osaa ohjasavut ja pystyy menemään ilman taluttajaakin (siis siten, että taluttaja kävelee ajajan rinnalla), mutta mutta... Herralla on jonkin verran noita omia mielipiteitä aina välillä. Eiköhän siitäkin vielä kärryponi kuoriudu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti