perjantai 20. kesäkuuta 2014

Muutosta muutoksen perään

Viikonloppu serkkujen luona sujui mukavasti. Roope pääsi tutustumaan järveen ja ehdittiin käymään pienellä maastolenkilläkin ratsain. Lehmät aiheuttivat kyllä hieman ihmetystä. Laitan tähän vähän kuvia reissusta.



 


Roope myös hurmasi iteselleen uuden tyttöystävän reissullaan. Roope ja Tuuti olivat viereisissä aitauksissa. Illalla olimme itse rannassa saunomassa ja kävimme sen jälkeen antamassa vielä viimeiset iltaruuat. Herrasväki oli sitten yhdistäneet voimansa ja onnellisina rapsuttelivat toisiaan samassa aidassa.




Ensimmäinen veteen meno tuli melkoisella loikalla. Ei Roope onneksi tullut minun päälle, mutta lopputuloksena seisoin sen takana liina pitkänä. Muuten veteen tutustuminen sujui rauhallisissa merkeissä.




 

Ehdittiin trimmaamaan Roopen jalatkin taas kuosiin. Oli kiva laitella jalkoja, kun pääsi jakamaan näkemyksiään serkun kanssa. Mitattiinkin Roope ja saatiin siitä 160 cm korkea, ei kyllä uskoisi.


Roope kävi testaamassa bootseja

Elämä on taas vaihteeksi heitellyt, joten Roope ei palannutkaan enään Pirkkalaan vaan Hämeenkyröön kesälaitumelle. Tallin heppaset saivat lokoisat oltavat isolla laitumella.





Näillä mennään. Roope saa nyt viettää hieman kesälomaa. Ainakin lyhkäsen pätkän. Itseään se kovasti liikuttaa laitumella. Juoksee ympäri laidunta ja hyppelee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti