sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Ensimmäinen ratsastus! :)

Perjantaina kirjoittelinkin, että silloin olisi tarkoitus kiivetä Roopen selkään. Tallinpitäjä Outi oli minulla apuna.

Virittelin Roopelle vielä lisävarusteena narun kaulalle kaiken varalta, vaikka on sillä tuota tukkaakin ihan kiitettävästi. Tavoitteena perjantaille oli siis se, että päästään Roopen selkään ja se rentoutuu käynnissä.



Outi ei ole aiemmin Roopen kanssa työskennellyt, joten hän juoksutti Roopea aluksi, jotta saisivat vähän tutustua toisiinsa paremmin. Roope meinasi olla aluksi hieman huono liikkumaan eteen päin, mutta heräsi se sieltä kuitenkin. Tässä vaiheessa minä katselin pyörön reunalla. Täytyy myöntää, että kyllä siinä vaiheessa jännitti. En ole itse koskaan kiivennyt ratsastamattoman hevosen selkään. Minua ei oikeastaan jännittänyt se, miten Roope reagoi, sen tunnen kuitenkin niin hyvin, mutta se oli se itse tilanne. Vielä pyöröön mennessä pulssi oli vähän koholla, mutta tasoittuihan se siitä tai en ainakaan muista, että olisin huomannut tykyttelyä. :)



Toimintasuunnitelma olis siis se, että ensin koputtelen jalustimia ja taputtelen satulan siipiä hevosen molemmilta puolilta satulan yli kurkottaen Outin pitäessä kiinni. Tätä tehtiin niin kauan, kunnes Roope rentoutui, eikä siinä kauaa mennyt.

Seuraavassa vaiheessa alettin totuttaa Roopea selkään pomppimiseen. Minulla oli apuna koroke, sillä muuten tahtoi jalat osua katkuvasti hevosen kylkiin suotta. Tein siis niin, että laitoin jalan jalustimeen ja rupesin pomppimaan hesoven vierellä. Mikäli se lähti väistämään, seurasin pomppien perässä. Pomppimisen lopetin, kun Roope oli pysähtynyt ja rentoutunut. Näin se sai aina rentoudesta palkinnon. Sama homma toistettiin molemmilta puolilta. Muutaman kerran Roope lähti väistämään, mutta ymmärsi kuitenkin, että paikoillaan pitää olla.



Pomppimisten jälkeen siirryttiin enemmän satulan puolelle eli nousin jalustimen varaan ja nojauduin satulan päälle mahalleni. Tässä olin jälleen, kunnes Roope rentoutui ja tulin alas. Välissä annettiin Roopelle myös makupaloja siten, että myös minä selästä annoin niitä, jolloin Roope keskitti huomionsa myös minuun.. Kun selässä makuu paikoillaan sujui hyvin, lähdettiin liikkeelle. Aluksi Roope otti varovaiset askeleet, jonka jälkeen sillä meinasi olla hieman kiire. Käyntiin se kuitenkin rentoutui ihan hyvin. Rento hevonen taas pysäytettiin ja tulin alas.



Tämän jälkeen siirryttiin istumaan satulaan. Tai pikemminkin seisomaan jalustimille. Roopen ollessa rento, nousin ensin mahalleni satulaan, josta sitten pyöräytin toisen jalan hevosen yli ja laskin sen jalustimeen. Vasta, kun jalustin oli jalassa, laskeuduin lähemmäs satulaa. Silti en laskenut painoani kokonaan satulaan, vaan pitäydyin enemmänkin kolmen pisteen istunnassa. Tästä sitä lähdettiin taas liikkeelle. Hieman Roope ensin eteni sivuluisussa, mutta hyvin se sujui. Pari pysähtymistäkin matkalla tehtiin ja niiden yhteydessä annoin Roopelle taas makupaloja selästä käsin. Ihan se ei meinannut tajuta, että joku selästä yrittää syöttää sitä. :) Kävellessä myös rapsuttelin ja taputtelin Roopea, jotta se huomaisi, ettei selässä killuva peto olekaan vaarallien. Lisäksi puhuin sille rauhoittavan innostuneella äänellä. Voitte vain kuvitella, kuinka onnellinen olo sitä on, kun pääsee oman ensimmäisen varsan kyytiin istumaan. :)

Tässä pieni video ensimmäisistä käyntiaskelista ratsastajan kanssa sekä hieman kuvia.








Kun selkään oli päästy ja hevonen siinä käveli rennosti molempiin suuntiin. Otettiin vielä pienet pätkät ravia. Ravissa Roope rupesikin viimein pärskimään. Ai että, olin tyytyväinen. Kuva kertoo kaiken.



Outin löydät täältä: http://ahaso.net/

2 kommenttia:

  1. Onpa se fiksu ja helppo nuori mies!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Saas nähdä, milloin alkaa tulla ristiriitaa. Lomallehan tuon kohta joutaisi laittaa. :)

      Poista