torstai 26. joulukuuta 2013

Pitkästä aikaa

Vihdoin tuli Joulu ja suurimmat kiireet ovat helpottaneet! Huonolla omatunnolla tässä ollaan loppusyksyä ja alkutalvea menty. Kuten huomata on saattanut, on blogin puolella ollut aika hiljaista. Lähes yhtä hiljaista on ollut myös tallilla. Roopen tehosterokotteetkin unohtui tässä kiireen keskellä. Se olisi pitänyt rokottaa marraskuun alussa, mutta nyt jousun TAAS starttaamaan rokotussarjan alusta.

Katselin tuossa, että viimeinen kirjoitus on 3.11. Ihan yhtä pitkä ei ole ollut oma tallillakäyntitaukoni, mutta koulutuksellinen tauko on ollut samaa luokkaa. Äiti on Roopen onneksi ollut avulias ja irtojuoksuttanut sitä aika ajoin. Puolustelen itsäni sen verran, että aika on mennyt töissä ja valmistumisen viimetohinoissa. Opiskelut tuli siis nyt pakettiin, eli valmistuin joulukuun 19. päivä sairaanhoitajaksi. :)

No mutta asiaan.

Eilen kävin tallilla piiitkästä aikaa aivan ajan kanssa. Otin Vompatin kaviot tällä kertaa hyppysiini. Etukaviot olivat päässeet hieman leviämään, joten niitä pienentelin. Takakavioissa ei ollut sivuilla poistettavaa, mutta varvasta sai lyhentää.

Kaviohuollon jälkeen harjasin hepsun ja laitoin silakompleksin selkään. Ajattelin, että juoksutan sen nyt silojen kanssa josko Tapanina sitten pääsisi kärryttelemään. Roope ilottelikin kentällä melkoisesti. Herra esitti jälleen sellaista pukkisarjaa, että omistajaa rupesi hieman kylmäämään. "Kukakohan noissa pukkisarjoissa pysyy kyydissä. Ensin sillä oli takajalat taivasta kohden kynttilänä, näin se teki pari pukkia. Sitten se veti takajalat kippuraan mahan alle ja pomppi etujaloillaan pitäen takajalat samalla ilmassa. Olisin niin halunnut tästä videota... :D

Roope kuitenkin rauhoittui ja otin sen vielä liinaan hieman työskentelemään. Tein sen kanssa käynti-ravi siirtymisiä. Se kuunteli aika kivasti ja sain säädeltyä käynnin ja ravin pituutta sekä tahtia. Laukannostot eivät menneet aivan nappiin, mutta kyllä nekin sieltä tulivat. On kiva huomata, kuinka se ottaa laukassa takajalkoja alleen ja ryhdistää etuosaansa.

Roopen aiempia pukittelun taidonnäytteitä.

Roopen aiempia pukittelun taidonnäytteitä.
Tosin lievempiä.

Tänään sainkin tallinpitäjän kaveriksi, joten päästiin ajopuuhiin. Kävin kyllä varoiksi vielä irtojuoksuttamassa Roopea, ihan henkivakuutukseksi.



Valjastuksesta Roope ei ollut millänsäkään. Vasta aivan lähtövaiheessa se alkaa hermoilemaan ja steppaamaan. Tilanne kuitenkin laukeaa heti, kun päästään liikkeelle. Ensimmäisen satametriä tuntui aika jännittävältä, Roope oli hieman ilmapallon oloinen. Jahka päästiin tielle niin homma rupesi luonnistumaan normaalin rennosti. Tosin ei päästy kovin pitkälle ennen kuin saatiin itsellemme sydämentykytyksiä.

Nähtiin jo pitkältä, että vastaan tulee auto. Minä hyppäsin heti varoiksi kydistä ja kuski ohjasi vasemmalle kohti levikettä. Auto tuli vain vastaan ja kaartoi samaan suuntaan meidän kanssamme hidastamatta piiruakaan. Eikä muuten riittänyt 60 km/h vauhdiksi. Aivan viime hetkellä kuski kaartoi siten, että se ajoi metrin päästä kärryistä. Luojalle kiitos, että matkassa oli fiksu varsa. Se vain steppasi hieman kuskin jarruttaessa, mutta meidän onneksemme se ei singonnut minun tai auton päälle. Tämän episodin jälkeen matka jatkui tutun rennosti. Muutamat ärräpäät siinä lenteli ilmoille.

Päätimme jatkaa tietä pitkin vielä pidemmälle. Näin päästiin mäkitreenin makuun. Ensimmäiset mäkiaskeleet olivat Roopelta aika onnettomia. Se vaappui puolelta toiselle yrittäen kiskoa kahdella akalla lastattuja kärryjä. Runsailla kannustuksilla ja kehuilla se kuitenkin sai jutun juonesta kiinni ja paino pään alemmas saadakseen hyvän tuen vetoa varten.

Paluumatkalla se olikin jo vanha tekijä. "Kyllä minä tiedän, kuinka näissä mäissä vedetään" Tasaisella koitettiin vielä vähän ravia. Ensimmäiseen ravipätkään tarvittiin hieman enemmän kannustusta, mutta toinen lähtikin liikkeelle jo paljon sujuvammin. Tällä kertaa myös jarrut toimivat hyvin. :)

Selvästikään ei pidempi tauko ole herraa haitannut. Hyvin tuli muistista, kuinka kärryjen kanssa käyttäydytään. Se kääntyikin niin hienosti. :)

Toiveissa olisi nyt käydä tallilla useammin. Enää ei voi syyttää koulua ajan puutteesta.

2 kommenttia:

  1. Kiva blogi! liityin lukijaksi, kirjoitat kivasti ja tarkasti mitä juttuja teitte.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteesta! Nyt on tullut vähän taukoa kirjoittamisesta, mutta petrataan :)

      Poista